Riitta Lehvonen : Tyttöteurastaja

Sinivalkoinen väiski päässään ja painava satulareppu selässään taivaltaa kuusitoistavuotias poika Vuotson majalle ja pyytää tupla-annoksen ruokaa sekä kolme lasia maitoa. Kahden viikon vaellus Saariselän erämaissa viiden muun tamperelaisen partiopojan kanssa on takana. Nuoren kaupunkilaispojan, Pentti Lehvosen, viiden vuoden unelma on vihdoinkin toteutunut.On elokuun kahdeskymmenes päivä vuonna 1952.

Kolmekymmentäkuusi vuotta myöhemmin Vuotson baari saa asiakkaakseen nuoren partiotytön, joka on kahlannut lumisateessa samalta suunnalta rinkkansa kanssa nelostien varteen. Riitta Lehvonen on kiertänyt viikon päivät yksinään samoja selkosia, ja vaelluksensa varrella hänet on tunnistettu jalanjäljistään lumessa Pentti Lehvosen tyttäreksi. Seuraavana vuonna kaupungissa kasvanut vaeltaja muuttaa Vuotson kylän asukkaaksi.

Josko isä-Pentin ison lapsuusunelman toteutuminen saavutti ensimmäisen lapinvaelluksen jälkeen päätepisteensä 20.8.1952, niin päivälleen 52 vuotta myöhemmin toteutti tytär yhden hassuista haaveistaan; heitti Raja-Joosepissa rinkan selkäänsä ja käveli kotiinsa. Sen viikon istui isäukko pyörätuolissaan Turun suunnalla Koilliskairan kartta nokkansa alla ja odotti herkeämättömästi kännykkänsä piippausta. Jokaisen tekstiviestin jälkeen vanha mies mietti karttaansa tutkien, että kiertääköhän Riitta Sokostin Pirunportin, Paratiisikurun vai tunturin huipun kautta, löytyneekö Ruijanpolun viittatien merkit nykyisin paremmin, joko Nattushaaran yli on rakennettu silta vai joutuuko tytärkin kaatamaan puun jokea ylittäessään ja jääköhän se vielä vesisateessa yksinään telttailemaan vai käveleekö samoilla silmillä sen koko viimeisen viisikymmentäkilometrisen Sompion soitten kautta Purnumukan kotiinsa (käveli, kuten isä arvasi - olihan hän isänsä tytär).

Mutta mitä tapahtui näiden vuosien välissä? Miksi isän kännykkä on nyt tyttärellä? Miten kaupungissa kasvanut tyttö voi löytää oman naiseutensa vasta työskennellessään poronteurastajana pohjoisessa? Ja miten tuntematon vaeltaja voi Sokostin huipun lumihangessa näkemistään saappaanjäljistä tietää, että tästä on kävellyt Pentti Lehvosen tytär?

Elämässä kaikki on mahdollista ja sattumia ei ole kuin lihasopassa - kaikki muu on kohtalon johdatusta. Näistä lihasoppasattumista ja kohtalon johdatuksista kertoo tämä kirja.

Poronteurastaja ja tietokirjailija Riitta Lehvonen asuu Porttipahtan rannalla Sodankylän pohjoispäässä ilman nettiä ja naapureita. Kotiovelta käsin on helppo hiihtää, meloa ja pyöräillä, mutta suunnistus ja tanssi vaativat hiukan enemmän vaivannäköä. ”Nylkijän näppien” voimaa tarvitaan myös urheiluhierojan ammatissa. "Koska olen elänyt liki kuusikymmentä vuotta itseni kanssa, kaikki se, mitä minä olen ihmisenä ja naisena ja mitä minulle elämässäni tapahtuu, tuntuu minusta aivan tavalliselta." Muitten mielestä monialayrittäjän kulkurinkaltainen seikkailuelämä on vähintään omituista ja kummallista - ainakin siitä syntyy mukaansatempaavan jännittäviä autoetnografisia tietokirjoja. "Elämässä on hetkiä, jolloin yleinen etu menee yksityisen nöyryytyksen edelle. Jos minä paljastan omat tragediani, elämäntaipaleeni montut ja huiput, sekä sen, miten olen itse selvinnyt hengissä ja järjissäni ja saanut rakennettua onnellisen ja kiehtovan tapahtumarikkaan elämän, siitä saattaa olla hyötyä jollekin muulle, joka itse - tai jonka ystävä - kamppailee samankaltaisten ongelmien kanssa", määrittelee Lehvonen ideologiakseen, ja meloo menemään kohti uusia seikkailuja.