Riitta Tenni : Isän tyttö - välähdyksiä Töölöstä 1940- ja 1950-luvuilta

Riitta Tennin omakohtainen romaani vie lukijan Töölön ja Vihdin maisemiin 1940- ja 1950-luvuille, joissa menneisyyden muistot luovat lämpimän ja nostalgisen tunnelman.
Menneisyys on sitä mitä muistamme. Ei ole muuta menneisyyttä. Se, mitä luulemme faktoiksi, on vain muistoja.”
Isän tyttö - välähdyksiä Töölöstä 1940- ja 1950-luvuilta on postuumisti ilmestynyt Riitta Tennin omakohtainen romaani, joka sijoittuu hänen lapsuuteensa Vihdissä ja Töölössä.
Kirja kertoo ajasta, jolloin pyrittiin oppikouluun ja jouduttiin kulkutautisairaalaan. Torikauppa oli vilkasta ja lähikauppoina olivat maito-, sekatavara- ja lihakaupat, taloustavarakauppa, suutari ja vaatekauppa, paperikauppa ja kemikalioliike. Lisäksi nurkan takana modistiliike, jossa sodan jälkeen tehtiin ihmeitä muokkaamalla miesten vanhoista huopahatuista muotiluomuksia naisille.
Vaikutteita Suomeen saatiin ulkomaita myöden. Täti toi Riitalle ensimmäisen banaanin ja kertoo että se on syötävää, mutta se pitää ensin kuoria.
Hän ojentaa päästä avatun, hämärässä keltaisena hohtavan hedelmän käteeni. Tartun banaaniin epäröiden. Outo, pehmeän makea mössö täyttää suuni. Nuolaisen tyhjää kuorta sisäpuolelta. Se maistuu karvaalta.
Kirjassa on lämmintä huumoria ja vahvaa uskoa tulevaisuuteen.
Tämä teos on Riitta Tennin kolmas julkaistu teos. Edellinen romaani Kaukana siintää meri (2017) oli Riitan vanhempien, Toivo ja Aino Pekkasen tarina.
Riitta Tenni (1942-2024) oli kirjailija Toivo Pekkasen tytär, kirjastonjohtaja ja intohimoinen Suomen lähihistoriaa käsittelevien romaanien lukija, joka eläkepäivillään harrasti aktiivisesti luovaa kirjoittamista.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Riitta Tenni |
Teoksen nimi | Isän tyttö - välähdyksiä Töölöstä 1940- ja 1950-luvuilta |
SKU | P-ISAN-84FD8A |
Avainsanat | Toivo Pekkanen, Töölö 1940-luku, Töölö 1950-luku, Vihti, Helsinki |