Risto Isomäki : Sarasvatin hiekkaa
Alkaen 11,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
2243525

Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa yhdistää ekologista jännitystä ja tositapahtumiin pohjautuvaa tarinankerrontaa, jossa ihmiskunnan menneisyys ja tulevaisuus kietoutuvat toisiinsa. Romaanissa tutkijat kamppailevat ilmastonmuutoksen keskellä löytöjen ja oivallusten äärellä.
Takakansi
FINLANDIA-PALKINTOEHDOKAS 2005 TÄHTIVAELTAJA-PALKINTO 2006 KIITOS KIRJASTA -MITALISarasvatin hiekkaa on ekologinen jännitysromaani, jonka lähtökohta on tosi: Intian länsirannikon merialueiden pohjalta löydettiin vuonna 2001 meren pinnan nousun hukkaamien suurten kaupunkien raunioita.
Intialainen meriarkeologi Amrita Desai tutkii meren pohjalta löytynyttä rauniokaupunkia. Mitä alueella oikein tapahtui kymmenen tuhatta vuotta sitten? Mikä pysäytti kaupungin elämän siihen paikkaan? Desai tarvitsee tutkimuksiinsa erikoislujitusveneensä, ja työtoveriksi ilmaantuu venäläinen Sergei Savelnikov.
Samaan aikaan Grönlannin mannerjääkilöillä alkaa tapahtua odottamattomia asioita. Suomalaine jäätikkötutkija Kari Alanen havaitsee tekijän, joka yhdistää Cambaynlahden rauniot, Grönlannin mannerjääkilöt ja Bahamasaarten mystiset kivenlohkareet toisiinsa yllättävällä tavalla.
Pienistä puroista syntyy suuri virta ja pian ihmiskunnan tulevaisuus on vaakalaudalla. Mutta onko tutkijoilla tarpeeksi aikaa? Entä pystyvätkö vallankäyttäjät tekemään kyllin nopeasti oikeita päätöksiä – ja riittävätkö nekään enää?
"Todellisuuteen pohjaavan jännityksen mestariteoksia kirjoittanut Ilkka Remes jää kyllä nyt kakkoseksi." - KAI HIRVASNORO, KANSAN UUTISET
Esittely
Ekologinen jännitysromaani, joka päättyy suureen vedenpaisumukseen ja ihmisenitsensä aiheuttamaan ympäristökatastrofiin. Tämä visionäärinen teos
jättitsunamien merkityksestä ihmiskunnan historiassa oli jo kustantajalla, kun
hyökyaalto iski Aasian rannoille.
Kertomus sijoittuu lähitulevaisuuteen, Suomeen ja maailmalle, Grönlannin
mannerjäätikölle ja Intian valtameren alueelle. Venäläinen tutkija Sergej
yrittää yhdessä intialaisen tutkijayhteisön ja kollegansa Amritan kanssa
selvittää Cambaynlahdesta meren alta löytyvän vajonneen kaupungin arvoitusta.
Samaan aikaan suomalainen Kari Ahola yrittää toisaalla kehittää ratkaisua
jäätiköiden sulamisongelmaan. Jäätiköitä tutkii myös Grönlannissa tukikohtaansa
pitävä tutkimusyksikkö ja filippiiniläissyntyinen erakko Susan Chang.
Yllättävällä tavalla nämä kaksi tutkimuslinjaa tangeeraavat toisiaan, ja
tutkijat ymmärtävät, että jäätiköt ovat vaarassa sulaa, minkä seurauksena
maapalloa uhkaa kaiken tuhoava tsunamikatastrofi ja vedenpaisumus. Alkaa löytyä
vastauksia myös vuosituhansia sitten asetettuihin kysymyksiin.
Lopulta käy niin, että vaikka tutkijat ovat osanneet ennustaa jättiaaltojen
synnyn, aikaa estää niiden vyöryä ei enää ole.
Tämän romaanin poikkeuksellinen imu ei perustu juoneen vaan asiantuntemukseen.
Kirjan sankareita ovat tutkijat, joiden tutkimuspolkujen seuraaminen luo
teokseen sen jännitysmomentit. Lukijalle avautuu laajoja näkymiä maapallon
historiaan, luonnonilmiöiden taustoihin, sivilisaation syntyyn ja kehitykseen,
avaruuden rakenteeseen, Atlantiksen arvoitukseen. Vaikuttavimmillaan Isomäki on
kertoessaan napajäätiköstä: lumen, jään, ilman ja veden arvaamattomuudesta,
niiden liikkeistä ja muodoista. Hän pitää lukijan pihdeissään, sillä hänellä
jos jollain on paitsi lumen myös veden taju.
Yhteiskuntat. maist., tiedetoimittaja Risto Isomäki (s. 1961) on aktiivinen
osallistuja ympäristö-, ilmasto- ja kehitysyhteistyökysymyksissä. Hän on
osallistunut moniin kansainvälisiin kehitysprojekteihin mm. Afrikassa ja
Kaakkois-Aasiassa, viimeksi Intiassa. Hänen edellinen, ilmaston lämpenemistä
käsitellyt ja paljon huomiota herättänyt romaaninsa Herääminen ilmestyi vuonna
2000.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Risto Isomäki |
| Teoksen nimi | Sarasvatin hiekkaa |
| Sijainti | Paikallisvarasto Lähetetään seuraavana arkipäivänä |
| Kustantaja | Tammi |
| Painovuosi | 2006 |
| Painos | 5 |
| Sidonta | Nidottu (pehmeäkantinen) |
| Sivumäärä | 320 |
| Kieli | suomi |
| ISBN | 9789524596923 |
| Kunto | Hyvä + (K3+) |
| Muuta | Pienoista kulumaa kansissa, pienoista kolhua reunoilla ja kulmissa |
| SKU | 2243525 |
| Korkeus (mm) | 180 |
| Syvyys (mm) | 112 |
| Paksuus (mm) | 24 |
| Paino (g) | 198 |
| Verokanta | ALV 13,5 % |
