Risto Peltovuori : Suomi saksalaisin silmin 1933-1939
Alkaen 9,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-SUOM-2206F1

Risto Peltovuoren teos avaa laajan ja monipuolisen katsauksen siihen, miten Saksa ja saksalainen lehdistö näkivät Suomen ja suomalaiset vuosina 1933–1939. Kirja tarkastelee niin poliittisia, kulttuurisia kuin urheilullisia yhteyksiä maiden välillä ennen toista maailmansotaa.
Teoksessa tarkastellaan saksalaisesta näkökulmasta monipuolisesti Suomen maata ja kansaa,
pääkaupunkia Helsinkiä, ulko- ja sisäpolitiikkaa, kulttuuria ja urheilua. Kuvaan kuuluu myös eri
aloilla tapahtunutta kanssakäymistä saksalaisten kanssa. Saksan ja Suomen välisistä poliittisista
suhteista Hitlerin valtakauden alkuvuosilta ei ole aikaisemmin ollut yhtä laajaa yhtenäistä esitystä,
ei varsinkaan lehdistökirjoittelun osalta. Erityisesti nousevat valokeilaan suomalaisen musiikin
nousukausi Saksassa - ennen kaikkea Yrjö Kilpisen ja Jean Sibeliuksen siellä saavuttama huomio -
huomattavat taidenäyttelyt, eräiden suomalaiskirjailijoiden suhde Saksaan sekä vilkkaat
urheilusuhteet. Lopulta suurinta huomiota saattoivat Saksassa sittenkin herättää juuri suomalaiset
urheilusankarit Paavo Nurmesta lähtien.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Risto Peltovuori |
| Teoksen nimi | Suomi saksalaisin silmin 1933-1939 |
| SKU | P-SUOM-2206F1 |