Rob Scotton : Onni ja kätketty aarre

Alkaen 5,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
2233691
Katso kaikki vaihtoehdot
Mainiolla kuvituksellaan hurmannut Onni ja uneton yö on saanut hieman toiminnallisemman jatko-osan!
Onni saa käsiinsä vanhan kartan, jonka mukaan jossakin Sammakkoperän maisemissa lymyää kauan sitten kätketty aarre. Onni nikkaroi oitis metallinpaljastimen ja säntää aarteenetsintään uskollisen sammakkoystävänsä kanssa. Juuri kun kaksikko on monen tunnin uurastuksen jälkeen aikeissa luovuttaa, laite alkaa piipittää. Suuren puun juurelta, syvältä maan uumenista, löytyy ikivanha arkku.
Mutta arkun sisällä onkin vain sekalaista vanhaa roinaa - niin, ja ihan toimiva kamera. Onni alkaa räpsiä kuvia sukulaisistaan ja kokoaa lopulta kaikki kuvat yhteen suureen albumiin. Illan hämyssä sitä selaillessaan hän ymmärtää sittenkin löytäneensä melkoisen aarteen.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäRob Scotton
Muut tekijätSanna Vartiainen
Teoksen nimiOnni ja kätketty aarre
SijaintiPaikallisvarasto Lähetetään seuraavana arkipäivänä
KustantajaKaristo
Painovuosi2007
Painos1
SidontaSidottu, kuvakannet (kovakantinen)
Sivumäärä32
AlkuteosRussell and the lost treasure
Kielisuomi
ISBN9789512348701
KuntoHyvä - (K3-)
MuutaHieman rispaantumaa selkämyksen päissä, hieman kolhua kulmissa, hieman kulumaa
SKU2233691
Korkeus (mm)260
Syvyys (mm)258
Paksuus (mm)10
Paino (g)412
VerokantaALV 13,5 %
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja