Rudy Ferguson : Laura vie voiton
5,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-LAUR-9256C3

Rudy Fergusonin Laura-sarjan romaani kuvaa kilpailevien tyttöjen jännitteitä ja ratsastuksen intohimoa, kun erilaiset harrastukset kohtaavat ja ystävyyden rajat koetellaan.
Kenelle: 9–12-vuotiaille tytöille, jotka ovat kiinnostuneita hevosista ja ystävyydestä.
Laura, ratsastajatyttö, saa kesävieraikseen Melly ja Lindo Cortmanin. Lauralle ovat hevoset kaikki kaikessa, sisaruksille taas koirat. Niinpä tytöt eivät tule alkuunkaan toimeen keskenään, halveksivat vain toistensa harrastuksia. Eikä asia parane siitä, että myös Melly ja Lindo innostuvat ratsastuksesta ja hankkivat itselleen oman ponin. Heissä on eräs ominaisuus, jotka Laura ja hänen ystävänsä eivät oikein jaksa sietää. He ovat "pokaalimetsästäjiä", eivät koskaan urheiluijoita. Kernaasti he myös kerskuvat saavutuksillaan, eivätkä hevin tunnusta toisia paremmakseen.
Tytöt käyvät kesän aikana monta ankaraa ja jännittävää ratsastuskilpailua. Lauralta ei lopu sisu. Mutta paljon työtä, ponnistuksia ja pettymyksiäkin tarvitaan, ennen kuin hän pystyy antamaan anteeksi kokemansa vääryydet ja myöntää, että Mellyssä ja Lindossa on hyvätkin puolensa.
Laura-sarjassa ovat ilmestyneet seuraavat teokset: Lauran ratsastuskilpailut, Lauran ponitalli, Lauran kaksi ponia, Lauran salainen suojatti, Lauran ratsastusseuro, Laura vie voiton, Laura ja loistoponi, Laura ja villihevoset, Lauran poniretki.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Rudy Ferguson |
| Teoksen nimi | Laura vie voiton |
| SKU | P-LAUR-9256C3 |