Saksalaisia kertomuksia : romantiikan aikakaudelta

8,50 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-SAKS-A49862
Katso kaikki vaihtoehdot
Tämä tiivistelmä on luotu tekoälyn avulla. Tämä ominaisuus on vielä kehitysvaiheessa, mutta se pyrkii tarjoamaan tiivistettyä ja helposti ymmärrettävää tietoa tuotteista.
Fiki-maskotti

Tutustu saksalaisen romantiikan ajan kertomuksiin, joissa todellinen ja epätodellinen sulautuvat kiehtovasti yhteen. Tämä kokoelma esittelee mm. Goethen, Tieckin ja Hoffmannin mestariteoksia, tuoden esiin tärkeitä puolia Saksan romantiikan proosasta.

Saksalaisia kertomuksia romantiikan aikakaudelta
Romanttisen Saksan proosarunous yhdeksännentoista vuosisadan edellisellä puoliskolla on ollut niin rikas ja merkittävä, että tuntuu aiheelliselta julkaista siitä näytteitä suomalaisiakin maailmankirjallisuuden harrastajia varten. Prof. Yrjö Hirn antaa valikoimassaan esimerkiksi sellaisesta Saksan romantiikan olennaisesta puolesta, joka ei ole ensinkään tullut esille aikaisemmin julkaistuissa suomennoksissa, sekä toisaalta taas valaisee paremmin ja täydellisemmin juuri sellaisia piirteitä, joihin nämä käännökset lukijain tutustuttavat.
Kuinka kiehtovalla tavalla onkaan — ensimmäisestä kertomuksesta aloitettamme — todellinen ja epätodellinen sulatettu yhteen J. W. v. Goethen pienessä mestariteoksessa "Uusi Melusine." Ludwig Tieckin v. 1796 julkaisemassa "Vaalessa Eckbertissä" taas mestarimystiikka ja mielikuvitus hoi komeinta. Clemens Brentano jos kukaan oli persoonallisuudeltaan ja runoudessaan tyypillisen romanttinen, ja myös hänen kaksi kertomustaan on otettu kokoelmaan. Hänen ystävänsä ja lankonsa Achim von Arnim on kirjoittanut yhden kaikkein fantastisimmista Saksan koko romantiikan tuotteista, ja hänen kertomuksensa Rattonneatu linnakkeen hullusta naisvuo' liidista sisältyy valikoimaan — vaikka siinä ei olekaan muuta fantastista kuin se ei suinkaan harvinainen ihme, että rakastava nainen uskaltautuu vaaran pelastaakseen puolisonsa. Muita kokoelmaan otettuja kirjailijoita ovat Heinrich von Kleist, Joseph von Eichendorff, Eduard Mörike, E. T. A. Hoffmann ja Franz Grillparzer, ja prof. Yrjö Hirnin hienostunut, henkeä jälkilause selventää lukijalle näitä saksalaisen proosarunouden merkittävimpiä tuotteita.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
Muut tekijätJ A Hollo & Yrjö Kaijärvi ym.
Teoksen nimiSaksalaisia kertomuksia : romantiikan aikakaudelta
SKUP-SAKS-A49862
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja