Samuli Paulaharju : Sompio

Takakansi

Samuli Paulaharju, joka kuoli vuonna 1944, oli suuri kansatieteiden kerääjä, tutkija, piirtäjä ja valokuvaaja, mutta ennen kaikkea omaperäinen sanataiteilija. Suurimmat kerrontataiteelliset voittonsa hän saavuttaa Lapin-kuvaajana. Hänen lukuisista Lapin-kirjoistaan parhaimpia on »Sompio», kuvaus Sodankylän ja itärajan välimailla. Teoksen runsas syväpainokuvitus antaa lisäväriä meheville kerronnalle.

»Se on kuvaus Lapin aapojen, suurten korpien ja erämaantunturein maasta, joka sijaitsee Kemijoen keskisen latvahaaraan, Luirojoen molemmin puolin. — Paulaharju on armoitettu kertojamestari, suorastaan kaunokirjallisen kertomataiteemme aivan ensimmäisiä edustajia, taiteellinen virtuoosi sananvalinnassa, käytössä, soinnissa ja värissä. Lisäksi Paulaharju on suuri, leppoisa humoristi, Kiven tyyliin, joka kertomustensa suolaksi höystää esitystään kansanhuumorin helmillä. — Ihastuttava Lapin-kirja, jota lukiessaan ihminen uppoa ja eläytyy siihen tenhoisaan taikaan, jota sanotaan Lapin-lumoksi.»

(J. O. Ikola, Vaasa)

Esittely

Samuli Paulaharjun Sompio on kunnianosoitus korven kansalle, kärtsäköille, velhoille ja jöntäntöntöille, jotka rymysivät vapauden täyttämissä erämaissa. Se on täynnä eläväistä kansankieltä ja tarinoita, jotka valaisevat kokonaista kadonnutta elämäntapaa - uskomuksia, arvoja ja arkea, jotka ovat tänä päivänä jo historiaa.

Sompio kertoo Lapin korpien kansanperinteestä ja elämäntavasta, joka katosi Lokan tekojärven syvyyksiin. Teos vie lukijan aikaan, jolloin Lapin ihmiset elivät tiiviissä yhteydessä erämaan luontoon ja sen kiertokulkuun.

Paulaharju ja hänen vaimonsa Jenny tallensivat 1930-luvulla yli 80 sompiolaisen muistelmat ja tarinat. Näistä syntyi kirja, joka kuvaa Lapin ainutlaatuista kulttuuriperintöä luonnonvoimien keskellä. Sompion kylät, maisemat ja elämäntapa ovat hävinneet, mutta niiden henki säilyy. Teos on sekä Paulaharjun merkittävin työ että muistutus luonnon ja kulttuurin katoavaisuudesta.