Samuli Valkama : Pingviini William

8,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-PING-272CA0

William seisoi koulun käytävällä ja peitti tiukasti silmänsä. Sitten hän laski kolmeen, 1-2-3, toivoi parasta ja avasi silmänsä uudelleen. Mutta ei. Hän ei ollut onnistunut siirtymään toiseen ulottuvuuteen, niin kuin Repe oli väittänyt tapahtuvan.

Riemastuttava kirja pingviini Williamista, joka tahtoisi kasvaa yhtä isoksi ja vahvaksi kuin mursu. Siinä hän ei ihan onnistu, mutta monessa muussa asiassa kylläkin kuten painissa, tanssissa ja varsinkin jalkapallossa. William aloittaa koulunkäynnin ja herättää aluksi vähän ihmetystä muissa oppilaissa. Williamin luokka-kaverit kun ovat perussuomalaisia elämiä: luokassa on esimerkiksi kettu, mäyrä, saukko, siili, orava, sammakko, lepakko ja hyttynen. Pian William kuitenkin saa heistä ystäviä: Keide, Repe, Jontti ja aina uninen Rantanen pitävät hauskaa yhdessä, ja tapaavat toisiaan usein - myös jälki-istunnoissa.

Samuli Valkama on helsinkiläinen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja, graafinen suunnittelija, lastenkirjailija ja kuvittaja. Hänen aikaisempia lastenkirjojaan ovat Kaisa Lipposen ihmeellinen matka ja Kaisa Lipposen 7 joulua.

Nadja Sarell on helsinkiläinen kuvittaja, joka on valmistunut tanssitaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 1999 ja lastenkirjankuvittajaksi Iso-Britanniasta vuonna 2004. Hän on toiminut freelance-kuvittajana vuodesta 2004 alkaen. Tällä hetkellä hän opiskelee Taideteollisessa korkeakoulussa kuvataidekasvatuksen muuntokoulutusohjelmassa.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäSamuli Valkama
Muut tekijätNadja Sarell
Teoksen nimiPingviini William
Kielisuomi
Verokanta-
Avainsanatlastenkirjallisuus, koulut, erilaisuus, koulunkäynti, helppolukuiset kirjat, koululaisromaanit
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja