Sari Mikkonen : Pääkatkaisija
Espanjassa kirjallista sapattia vuosina 2000-2003 perheineen viettänyt Sari Mikkonen (s. 1967) teki kaksi vuotta sitten komean paluun raikkaalla novellikokoelmallaan Yönseutuun. Pohjois-Italiassa tätä nykyä asuva Mikkonen ei onneksi ole hylännyt vereviä savolaisjuuriaan: kotimaan kaipuu on kiteytynyt monien tarinatyylien villinä lainehtivaksi kokoelmaksi.
Laittamaton käytännön mies Risto on juuri saattanut Syöpään menehtyneen Almansa haudan lepoon. Pelkkää hyvää hyvyyttään hän tekee rautaisen tarjouksen lapsuudenystävälleen Ossille, jolla on pian edessään samankaltainen lesken kohtalo. Kepeämmässä Lugano Sud -tarinassa kaksi shoppailevaa nelikymppistä eliittirouvaa hölöttää sujuvasti toistensa ohi ja haaveilee henkisen valaistumisen pikakurssista.
Novellissa Ukki Sumiloff ja Tiihotar miehen mittoihin venähtänyt Antti puolestaan joutuu isovanhempiensa sisällissodan todistajaksi, ja lapsuuden valoisat kesät mummolassa ovat iäksi ohi.
Pääkatkaisija tarjoaa herkullisen vinksahtaneita tuokiokuvia, taitavia poimintoja aikamme ilmiöistä sekä notkeaa dialogia, jota ahmii huvikseen.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Sari Mikkonen |
Teoksen nimi | Pääkatkaisija |
SKU | P-PAAK-83496E |
Avainsanat | novellit, henkilökuvat |