Sebastien Japrisot : Ansa Tuhkimolle

Pimeää. Kasvot, naisen. Kaksi kertaa kaksi on neljä, kolme kertaa kaksi on kuusi, lasketaan sormilla. Poistutaan rivissä. Aukaise suusi kunnolla, kun laulat. Missä sairaanhoitajatar on. En tahdo että luokka häilsee. Sitten mennään uimaan kun on kaunis ilma. Puhuuko hän? Lhonsirrosta lähtien hän on vaittinut, että käsiin koskee, mutta ei ole puhunut kasvoista. Meri. Jos menet liian kauas, niin hukut. Hän moittii äitiään ja jotakin naisopettajaa ja elämä jättäen hänestä sormilla. Aallot ovat vyöryneet pääni yli. Vesi, hiukset vedessä, vaja, nouse, valoa.

»Ansa Tukholmille» on ranskalaisista ranskalaisiin trilleri tyttöstá, joka on salipailossá menettänyt muistinsa, kasvoensa, sormenjälkensä - jolla oli unelmatiede katsoví, en elämá vailla entisyyttá. Mutta kuka hän oli: rikas perijätär Michéle vaiko köyhä Dominique? Menneisyys vilahtaa ajoittain esiin kuin valonheittäjän keilassa - mutta kenen menneisyyss se on? Kirja on yllättävä lopppuratkaisua myöten, samaa luokkaa kuin »Makuupaikka ooo».