Seppo Hämäläinen : Valkoinen kirja : aforismeja

Seppo Hämäläisen esikoisteoksessa käsitellään elämää, ajankohtaisia ilmiöitä, ajattelua ja ihmistä yleensä. Hän sanoo, että koemme tapahtumat ainutlaatuisina, vaikka historia osoittaa, että kaikki mitä nyt koemme, on tapahtunut jo aiemmin. Ihmisen näkemys erinomaisuudestaan sokaisee ja turruttaa. Ympyrä pienenee ja lopulta sulkeutuu. Historia ei anna pettää itseään - ihminen ei ole paljon muuttunut vuosisatojen saatossa. Kasvanut sivistys antaa vain hienompia tapoja tappaa ja tuhota kanssaihmisiämme. Luulemme, että hallitsemme kaikkea. Olemme unohtaneet luonnonlait, oman paikkamme. Minä -uskonto on olemassaolomme peruste. Luulemme hallitsevamme luontoa, kaikkia olemassa olevaa.

Ajatuksista on tullut eineksiä, niistä on pulaa. Ajattelu on ulkoistettu. Media, internet ja toimittajat hoitavat tätä tarvetta, luoden samalla uusia tarpeita, joiden olemassaolon perusteita harvoin kyseenalaistamme. Kun se on kerran luettu lehdestä, netistä tai nähty televisiosta, se on totta. Kiireestä on tullut perusteltu syy olla olemassa. Koska minulla on kiire, olen siis tärkeä.

Taiteilijalla on monesti sisäinen pakko, sisäinen vaatimus tuoda itseään ja tuotantoaan esille. Olkoon tämän kirjan motto puolalaisen aforistikon Stanislaw Jercy Lechin sanoin "Moni joka on halunnut valaista, on ripustettu lyhtypylvääseen".


Rajalle ei kannata rakentaa pysyvää asutusta.
Paras matkamuisto - uusi ajatus.
Vastuu on jakamaton, varsinkin kun olet epäonnistunut.
Laivat väistävät kareja, minä lätäköitä.
Siinä missä kirja palaa roviolla, siinä palaa ihminenkin.