Seppo Keinänen : Juuei, en muista

Seppo Keinäsen teos tarjoaa huumorilla rikastetun lämpimän tarinan ikääntymisestä ja arjen kommelluksista, jotka yhdistävät muistot ja nykypäivän hetket.
Huumorilla höystetty lämminhenkinen hyvän mielen tarina iäkkään pariskunnan yhteiselosta.
Vaari muistaa pilkuntarkasti kaikki entisajan tapahtumat, mutta hänellä on vähintäänkin orastavia ongelmia lähimuistinsa kanssa. Nimimuisti on alkanut reistailla. Pieniä unohduksia, satunnaisia tahattomia kommelluksia ja väärinymmärryksiä sattuu, mutta aina niistä selviydytään.
Laulaminen, autoilu, puusuksien oikeaoppinen voitelu, jopa hiihtäminenkin vielä vaarilta sujuvat. Vaarin topakka vaimo huolehtii parhaan kykynsä mukaan miehestään ja yhteisistä juoksevista asioista.
Pariskunta seikkailee mm. lapsenlapsensa abiristeilyllä ja kutsuvieraana Salpausselän kisoissa.
Kevään mittaan ryhdytään toteuttamaan tärkeää kuntoutussuunnitelmaa. Viimeisenä toimenpiteenä on tatuointi, jonka vuoksi käväistään vielä Tallinnassa.
Mikäli oikein muistan, kysessä on aivan tavallinen ihminen.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Seppo Keinänen |
Teoksen nimi | Juuei, en muista |
SKU | P-JUUE-5649A3 |
Avainsanat | Huumori, muistiongelmat, laivaristeily, Salpausselkä, Saab 96 |