Seppo Kokkoniemi : Kolme kirkkoa

28,80 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-KOLM-2997A0
Katso kaikki vaihtoehdot
Tämä tiivistelmä on luotu tekoälyn avulla. Tämä ominaisuus on vielä kehitysvaiheessa, mutta se pyrkii tarjoamaan tiivistettyä ja helposti ymmärrettävää tietoa tuotteista.
Fiki-maskotti

Lähde aikamatkalle Suomen kirkkotaiteen historiaan kolmen vaikuttavan kirkkorakennuksen kautta eri vuosisadoilta. Monipuolisesti kuvitettu teos yhdistää arkkitehtuurin ja kulttuurihistorian kiehtovalla tavalla.

Kirja vie sinut tutustumaan Suomen kirkkotaiteeseen aikana, jolloin maamme oli osa Ruotsin valtakuntaa. Tuon aikakauden kirkot voi jakaa kolmeen pääryhmään: keskiajan kivikirkot, 1600-luvun pitkäkirkot ja 1700-luvun ristikirkot. Kustakin ryhmästä on kirjan lähitarkasteluun valittu yksi esimerkki. Ne ovat Pedersören vanhan suurseurakunnan kivikirkko, Kristiinankaupungin Ulriika Eleonoora ja Purmon pieni, mutta todella kaunis ristikirkko.

Varsinaisen kirkkotaiteen lisäksi kirjassa on tietoja eri tyylikausien keskeisestä kulttuurihistoriasta tukemassa asioiden ymmärtämistä. Kirja on runsaasti kuvitettu ja yleistajuinen. Havainnolliset rakennekuvat tukevat tekstiä.

Suomalainen 1945 syntynyt eläkkeellä oleva taidehistorian maisteri ja kuvataiteen lehtori

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäSeppo Kokkoniemi
Muut tekijätKuvittaja: Seppo Kokkoniemi
Valokuvat: Seppo Kokkoniemi
Teoksen nimiKolme kirkkoa
AvainsanatKirkkorakennukset, Kirkkotaide
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja