Seppo Laurell : Paikatun kevätesikon tarina
Kuvittanut Riikka Jäntti
Viisaasti ja lämmöllä vaikeasta aiheesta
Teemun äiti on saanut pommisuojassa keuhkotaudin. Sairaus luo syvän varjon kymmenvuotiaan pojan elämään. Eräänä päivänä Teemu pelastaa kolme koe-eläinlaboratoriosta karannutta valkoista rottaa, joista yksi on oppinut puhumaan. Rotta on elämänsä aikana kuunnellut keskusteluja kuolemasta ja seurannut läheltä ihmisten sekä eläinten kärsimyksiä. Teemu käy rotan tukemana läpi surutyön vaiheet: kieltämisen, vihan, kaupankäynnin, masennuksen ja hyväksymisen. Läheisiä ihmisiä ovat suutari Koskinen ja luokkatoveri Tapani. Äidin hautajaisten aikoihin hän tutustuu Maija-serkkuun, josta tulee hänen paras ystävänsä. Elämään alkaa ilmestyä valoisampia juonteita.
Seppo Laurell kirjoittaa vaikeasta aiheesta ymmärtäen, huumoriakaan unohtamatta. Teema on hänelle tuttu: hän on palvellut melkein 20 vuotta saattohoidon vapaaehtoistyöntekijänä. Laurell sai vuonna 2000 valtion tiedonjulkistamispalkinnon teoksestaan Suomen majakat. Laurellin Tervatassuisten laivakissojen tarina oli Finlandia Junior -ehdokas 2001.
Kirjassa on Riikka Jäntin mustavalkoinen, ajan henkeen sopiva kuvitus.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Seppo Laurell |
Muut tekijät | Riikka Jäntti |
Teoksen nimi | Paikatun kevätesikon tarina |
SKU | P-PAIK-2BC128 |
Avainsanat | lastenkirjallisuus, historialliset romaanit |