Seppo Urpela : Kaukana lihavasta maasta

Kaksi kertaa oli Seelannin Teutori ylittänyt Atlantin lännen kultamaille. Ja kaksi kertaa hän oli sieltä palannut näille aukeille, jotka esi-isät jo neljä sukupolvea taaksepäin olivat asuinsijakseen ottaneet.

Lännen metsästöissä ja kaivoksessa Teutoriin oli tarttunut semmoista sutjakkuutta, jota ei monessa Nivalan kuokankheiluttajassa ollut. Teutori oli jonkinmoinen maailmanmies. Ja naistenmies, joka puhemiehenä ollessaan otti morsiamen omaksi emäntäkseen ja jolle vielä kuusikymmenvuotiaana siunautui kaksoset entisten yhdeksän perillisen lisäksi.

Peltojaan Teutori rakasti. Niittyjä, joilla silmä erotti tuhansia harmaita latoja ja heinänseipäitä, hän oli kaivannut kahdella Amerikan matkallakaan. Teutori liikkuvi Seelannin pelloilla kuin ajatus, kynti ja kelsi hevosellaan. Lujasti hän meni mansikkaa poikki, kivakan luonnon voimalla.

Ja Teutorin rinnalla ja hänen mielessään oli maailmassa koko Pidjsjärven kylä: Koivupellon Jussi, yksisilmäinen kuvatus joka kulki kumisaapas toisessa, nahkasaapas toisessa jalassaan. Risti-Jaani, Teutorin punapäisen sisaren mies, Teutorin ja Jumalan mieliharmi. Kukkamäen Veikko, jonka tuvassa monet etehot järjestettiin maailman asioita kohdalleen ja jonka poika ajoi kesälomalla kolmikön pihaan Ruotsista ostetulla Mustang-urheiluautolla. Ja Tepsun Niko, jonka lapsilla meni sitä paremmin mitä kauemmaksi olivat kulkeneet.

'Kaukana lihavasta maasta' on sukutarina. Se on kertomus siitä suvusta ja siitä ihmislaista, joka käänsi suon viljalle otolliseksi, imi kytösavua ja kuunteli levottomana kurkien kaipaavaa huutoa. Rakkaudentunnustus sille lakeudelle, jonka tulevaisuus on jo pitkään unohdettu. Se on myös veto omien ihmisten puolesta, jotka väsy mättä ovat odottaneet lapsilleen om aansa parempaa tulevaisuutta, parempaa kuin asfaltti ja katuja.