Simo Penttilä : Kuka tuntee naiset : kenraaliluutnantti T. J. A. Heikkilän seikkailuja

Kenraaliluutnantti T. J. A. Heikkilän kirje Simo Penttilälle

Mi amigo! Kun Sinä sähköteitse pyysit minua analysoimaan uuden muistelmateoksesi sisällön, minun sieluni nauroi. Tai ehkä ei! Ei minun sieluni naurannut, vaan oli ihan hiljaa. Vain minun aivoni nauroivat. Sillä niillä ei ole mitään tekemistä naisen arvoituksen kanssa. Minun kokoelmani näet koskettelee naisen arvoitusta. Joten Sinä siis oikeastaan pyysit minua analysoimaan sitä. Ja sitä eritellessä taas, sehän Sinä taidat, ei riitä tähdillä tulet maihin. Sata miljoonaa kertaa enemmän minua ja miljardi minun jälkeeni on yrittänyt ja yrittää ja yhtä vähän samaan probleeman ratkaisu: kuka tuntee naisen? Kiinalaiset kirjailijat äänkyttivät asiasta jo ainakin 4000 vuotta sitten. Ja tulos? Nin kuin myös satojen ajattelijoiden suurten viisauden yhtiöiden summa? Amigo! Suuret, säteilevät silmät sekoittivat summan. Kuka tuntee naisen? No. Joskus minä olen kuvitellut tuntevani vähän. Mutta yksitoista kertaa satakysiköistä kertaa minä illan pimeässä ja silloin, kun kuu on noussut, olen havainnut tuntemiseni unohtuneen. Enkä minä ole pahoillani siitä. Eikä ole kukaan, jolle on annettu järkeä. Sillä jos naisen arvoitus ratkaistaisiin, maailmasta katoaisi kaikki. Noin minä sanon ja se on paljon sanottu, mutta minä tarkoitin sanontaani myös. Niin että en minä analysoi teokseni sisältöä. Enkä vastaa edes sen nimilehden kysymykseen. Koska minä olen rehellinen mies enkä runoilija, joka kuvittelee kummiastikään. Tutki Sinä nyt teostani aivon voimin mutta tykkää siitä. Se on riittämätön kuvaus elämästä, joka on täynnä ihmeitä. Eikä elämässä muita ihmeitä olekaan kuin nainen. Adios, amigo! Äläkä analysoi naisia. Senkun suutee heitä!

T. J. A. Heikkilä. Herra ja ylhäisyys.