Sirkka Muuriaisniemi : Autolla eläkkeelle

9,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-AUTO-66A89B
Katso kaikki vaihtoehdot
Sirkka Muuriaisniemi ajoi miehensä kanssa läpi Euroopan Turkkiin ja takaisin. Perillä Turkissa he oleskelivat noin kaksi kuukautta. Joka päivä, myös ajopäivinä, Sirkka Muuriaisniemi kirjoitti päiväkirjaa. Kaikki kirjassa kerrottu on täysin autenttista. Matkasta muodostui loppua kohden jopa pieni jännitysnäytelmä.

Kirjoittaja ja hänen miehensä kuuluvat niin sanottuihin suuriin ikäluokkiin, jotka joutuvat miettimään, jatkaako työssä vai siirtyäkö eläkepäiville. Irtautuminen työelämästä on monelle suuri haaste. Sirkka Muuriaisniemi haluaa teksteillään tuoda esiin erään tavan irtautumiselle.

Kohdemaa Turkki on päivänpolttava keskustelun aihe niin Euroopan Unionissa kuin sen jäsenvaltioissakin. Kirjoittaja on noin viiden vuoden aikana saanut seurata läheltä tavallisten turkkilaisten ajatuksia ja mielipiteitä. Hänen käytännön kokemuksensa paikallisesta arkielämästä voi auttaa Turkkiin lomamatkaa suunnittelevia tai sinne asettumista harkitsevia.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäSirkka Muuriaisniemi
Teoksen nimiAutolla eläkkeelle
SKUP-AUTO-66A89B
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja