Sirkka Turkka : Nousevan auringon talo

Vielä alas Kellonsoittajankujaa, takaraivossa vainajien tyhjyys, hautojen, jota minun kurjuuteni ruokkkii, rystysset kasvot haavoja täynnä. Pieni koira tuli ja tervehti koko ruumiinsa lämmöllä, hevoset laidunsivat hitaasti niinkuin kukka aukeaa, paljon pilviä ylläään. Kärpästen ja rutturuusujen pilvi, taivaan pilvi. Jostakin siihen tipahti enkeli, astui jalallaan maailmaan, ja vaan alkoi sataa, ja puut, sitä ei voi sanoa: painuivat toisiaan vasten ja itkivät.