Stefan Einhorn : Ihmisen tehtävä
Isän ja pojan syvällisiä keskusteluja elämästä - liikuttava elämänfilosofinen romaani.
Tieteen parissa työskentelevä keski-ikäinen mies saa yllättäen tietää isänsä sairastuneen syöpään. Leikkaaminen ei hyödytä, eikä isällä ole enää paljon aikaa jäljellä. Vuotta aiemmin myös miehen lapsella on diagnosoitu vaikea sairaus.
Perhettä koettelevan kriisin keskellä miehen ja sairastavan isän välillä alkaa vuoropuhelu, jonka tarkoituksena on siirtää juutalaista vuosisataista suullista perinnettä eteenpäin.
Isä ja poika puhuvat nöyryydestä, eettisyydestä, viisaudesta, rakkaudesta, totuudesta - kuoleman vääjäämättä lähestyessä he sukeltavat keskusteluissa maailmankatsomuksellisten kysymysten syviin vesiin. Ja kun keskustelut on käyty, isän on aika lähteä.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Stefan Einhorn |
Muut tekijät | Riikka Toivanen |
Teoksen nimi | Ihmisen tehtävä |
Alkuteos | Den sjunde dagen |
SKU | P-IHMI-AEF2E4 |