Suomi k-linjalla

K on värikkäin ja käytetyin kirjain Suomen sodanjälkeisen politiikan aakkosissa. Poliittista K-kirjainta ympäröi kunnioituksen ja epäluulon ilmapiiri. K on ollut myös suosittu haukkumakirjain.
Kohtaloakin on leikelty K-kirjaimella. Saman suuntauksen johtavat nimet alkavat sillä: Kekkonen, Korsiomo, Kleemola, Kuusikoski, Karjalainen ...
K-linjaa alkoi hahmottua Kekkosen mielessä 40-luvun alussa, jatkosodan vaikea hetkeissä. Kekkosen ja K-linjan ajattelu kokosi paljonl Santeri Alkion, maalaisliiton voimamiehen, Kekkonen taiteli pitkään lähes yksin vastaan porvarillista rintamaa. Kekkosen olijo vankkumattomia irtiottoja omassa puolueessaan ja sen ulkopuolella. Taistelu oli usein sovutonta, eli sisäpolitiikan ja ulkopolitiikan välinen raja on kuin veteen piirretly viiva: siitä ei ole.
Mikä oli tämä merkillinen k-linja? Miten se syntyi, voimistui, nousi hallitsevaan asemaan, joutui rajuihin vastatuuliin, nousi uudelleen ja painettiin pitkäksi aikaa piiloon? Miksi voitettiin ja mitä virheitä tehtiin? Entä mikä on k-linjan asema nykyisessä keskustapolitiikassa ja nyky-Suomessa?
Tämän jännittävän sisäpoliittisen raportin tekijät, tapahtumia läheltä seuranneet tarkkailijat ja osallistujat, sanovat ette mät muisteluun ei ole aiheta pelkästään historian kertaamisen vuoksi: linjan jatkumisesta taistellaan yhä. He hahmottavat terävästi, millainen on maamme uusimman poliittisen historian punainen - vai pitäisikö sanoa vihreä tai punavihreä - lanka.