Suomi tiekartta

Suomi tiekartta tarjoaa selkeän ja kattavan yleiskuvan Suomen tiestöstä mittakaavassa 1:800 000. Kaksipuolinen kartta auttaa reitin suunnittelussa ja kertoo pääteiden lisäksi palvelut, nähtävyydet ja etäisyydet.
Suomi tiekartta kattaa koko Suomen ja sille on merkitty päätiestö tienumeroineen. Kartan mittakaava on 1:800 000 eli 1 cm kartalla vastaa 8 kilometriä.
Paperille painettu kaksipuolinen kartta toimii hyvänä tukena reitin suunnittelussa ja kokonaiskuvan hahmottamisessa. Etelä-Suomi esitetään kartan toisella puolella ja Pohjois-Suomi toisella puolella.
Luotettavalle suomalaiselle kartalle on tiestön ja runsaan nimistö lisäksi merkitty myös välimatkat, kuntarajat sekä tielläliikkujien palveluita, kuten huoltoasemia ja leirintäalueita sekä nähtävyyksiä.
Kartan reunassa on myös kuntanimihakemisto, maakuntakartta sekä tärkeimpien liikennemerkkien kuvat.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Teoksen nimi | Suomi tiekartta |
Avainsanat | Suomi, kartta, tiekartta, matkailu |