Tapio Korri : Tumppi ja lapsuuden kylä

Tapio Korrin teos vie lukijan 1950-60-lukujen elinvoimaiseen Onkkaalan kylään Pälkäneellä ja herättää lapsuuden ajoista kumpuavat muistot eloon. Mukana on elämänkaaren koskettavia hetkiä ja värikkäitä persoonia sekä sepitteellisiä tarinoita.
Lapsuuden kylä pienessä Sydän-Hämäläisessä pitäjässä ja sen suuressa kylässä tuo kiinnostavasti esille nuoren pojan kasvuympäristön. Samalla se on aikalaiskuvaus 1950-60 lukujen vireän kylän elämästä. Pälkäneen pitäjän Onkkaalan kylässä oli lähes kaikkea, mitä omanarvonsa tuntevassa kylässä tuli ollakin, värikkäitä persoonallisuuksia unohtamatta. Mukana on myös sepitteellisiä tarinoita.
Tapio Korri on kertonut omaelämänkerrallisessa kirjassaan pieniä ja suuria tapahtumia lapsuuden kyläyhteisöstä, jota ei enää ole. Hänen kerrontansa on mukaansa tempaavaa. Kirjoittaja avaa teoksessaan myös kipeitä elämänkohtaloita. Kyseessä on hänen esikoisteoksensa.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Tapio Korri |
Teoksen nimi | Tumppi ja lapsuuden kylä |
Avainsanat | 1950-60 lukujen Suomi, Pälkäne, Tumppi, elämänkerta, lapsuuden kylä |