Tara Lange : Riku ja Ruut : kaveri karkuteillä - Kaveri karkuteillä
Alkaen 5,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-RIKU-DB22E9

Tara Langen Riku ja Ruut -kirjasarjan kolmas osa pureutuu tunteiden käsittelyyn, ystävyyden voimaan ja jännittäviin seikkailuihin, joissa rohkeus ja ryhmähenki joutuvat koetukselle.
Kenelle: 6–12-vuotiaille lapsille
Unohtumaton tarina painajaisista, riidoista, kotoa karkaamisesta ja ystävien välisestä avoimuudesta ja ryhmähengestä.
Riku ja Ruut -lastenkirjasarjan kolmannessa kirjassa tutustutaan enemmän Roniin ja Jaskaan.
Pelko ja suru ovat pojille vaikeita tunteita ja ne saavat pojat tekemään ja sanomaan hölmöjä asioita. Miten helpottavaa onkin lopulta saada puhua peloistaan ystäville?
Jaska on riidellyt isänsä kanssa ja karannut kotoa. Rikun saaman ääniviestin mukaan suuri pakomatka on kuitenkin tyssännyt lähimetsään. Jaska ei ehdi kertoa enempää, sillä akku loppuu. Ystävykset lähtevät etsimään loukkaantunutta Jaskaa. Oppaaksi he saavat taikakolikoiden lisäksi näsäviisaan BumbleBum Juniorin, joka ärsyttää varsinkin Ronia. Kolikkopeli pakottaa Rikun, Ruutin, Malvan ja Ronin paljastamaan itsestään uusia puolia. Tunteet käyvät kuumina ja aika loppuu.
Ehtivätkö he Jaskan luo ennen pimeän tuloa vai tarvitaanko ambulanssia... tai jopa Medi-Heliä?
Kirjojen alussa on "Kerää kaikki"- koodisanasto, sillä lapset käyttävät kirjassa sanoja kuten op, noobi, leimi ja skilli.
Kirjojen lopussa on kirjojen kahdeksaan tunteeseen liittyviä kysymyksiä lukijalle pohdittavaksi, joko yksin tai vanhemman kanssa.
Bonuksena on kirjan sankarin BumbleBum Juniorin painajaisinfo.
Kirja sopii ala-astelaisille.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Tara Lange |
| Teoksen nimi | Riku ja Ruut : kaveri karkuteillä - Kaveri karkuteillä |
| SKU | P-RIKU-DB22E9 |
| Avainsanat | ystävyys, tunteet, koululaiset, sisarukset, tunnetaidot, harjoitukset, riidat, loukkaantuminen (fyysinen), tunnekasvatus, kotoa karkaaminen |