Tauno V. Mäki : Erämiehen muistelmia 1-2

»Huomasin kuusikossa suuren mustan möykyn, joka liikahti. Karhu ei ollutkaan kuollut. Se nojasi puuta vasten. Sain äkkiä filmikoneen kuntoon. Kehoitin Onnia ampumaan hetken päästä haavoittuneen mesikämmenen. Kaikki ei käynyt suunnitelmien mukaan. Kun painoin filmikoneen käyntiin, lähti karhu hyökkäämään. Tuon tulon muistan lopun ikääni. Se tuli uskomattoman nopeasti. Syvä murina kuului, niskassa heilui säkä, jonka jokainen karva oli raivon merkkinä pystyssä, kuin musta lippu, ja terveellä vasallaan se iski kuin harjoitellakseen. Verinen vaahto lensi vasten ruutua, pitkät tora hampaat välkkyivät valkoisina.

Otin filmiä ehkä kymmenkunta metriä matkaan, mutta sitter hermot pettivät. Yritin kääntyä, mutta putosin sosseumme kainalooni myöten. Näin vain, miten Lakelan Matin reppu lensi lähielle ja mies ketteränä kääntyi syrjään, kun vasalli musta kourassaan 7 x 57 mauseri, kiikkui omaa oloaan parturoituna. Karhu tulla törmäsi täynnä kiukkua, on outoa eläimistä. Hädässä ainoa lohtu raakasti ajatelti ehkä kärsijät entisiä muistoja, kumpaakaan on parempi olla. Hetken ajan olin tukehtumassa. En muista muuta kuin että joukkoa auta! Kun pahaanpakkaan siltä kunnon tuki, niin omatkin soinnut menivät avuttomina. Kuultin: 'Ämmu, nyt sinä kuolet.' Onni oli jo sivullani, mauseri iski ja karhu putosi siihen paikkaan. Kevään ensimmäinen teurastus oli kova, mutta unohtumaton karhusta jääneeseen eteenkin kaapista . . .