Tauno V. Mäki : Erämiehen muistelmia 2

»Huomasin kuusikossa suuren mustan möykyn, joka liikahti. Karhu ei ollutkaan kuollut. Se nojasi puuta vasten. Sain äkkiä filmikoneen kuntoon. Kehotin Onnia ampumaan hetken päästä haavoittuneen mesikämmenen. Kaikki ei käynyt suunnitelmien mukaan. Kun painoin filmikoneen käyntiin, lähti karhu hyökkäämään. Tuon tulon muistan lopun ikääni. Se tuli uskomattoman nopeasti. Syvä murina kuului, niskassa heilui säkä, jonka jokainen karva oli raivon merkkinä pystyssä, kuin musta lippu, ja terveellä etujalallaan se iski kuin harjoitellakseen. Verinen vaahto lensi karhun suusta, pitkät torahampaat välkkyivät valkoisina. Otin filmiä ehkä kymmenkunna metrin matkan, mutta sitten hermot pettivät. Yritin kääntyä, mutta putosin selälleni sammalikoonitöyten. Näin vain, miten Lakelan Matti reppui lensi hangelle ja mies ketteränä kääntyi polvilleen. Mies karbiini kurassaan 7 x 57 mustaruutijohdolla oli omatekoiset patruunat. Karhu tulla tormasi täynnä raivoa, enkä minä ehtinyt ampua, vaan lippaatoimi, eikä kerkiä ajatella kaikkea. Ehdin huomata, kun otin primekiekolle, filmikamera tohisi vierellä. Hädässä ämmän ajatukset apua! Kun pahankurinen hölkä nouti juurilta, niin jalkani tarttuivat kuusen tyveen. Aamusarjastin, ja karhu siirtyi pois paikaltaan. Kovin pitkälle ei tarvinnut kurotta, kun ulotin karhun suoraksi jääneeseen toiseen käpälään... »