Teppo Eskelinen : Hyvä talous

8,50 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-HYVA-CA099D
Katso kaikki vaihtoehdot

Talouspolitiikan liikkumavaran väitetään kadonneen globalisaation ja EU:n myötä. Tässä kirjassa esitetään, että näin ei ole, mikäli ymmärrämme liikkumavaran oikein.

Kirjan perusteema on demokraattisen oikeutuksen idea. Jokaisen tulisi olla materiaalisen hyvinvoinnin ja toimintavapauksien suhteen sellaisessa asemassa, jossa hän voi vaikuttaa omaan ympäristöönsä, kuten esimerkiksi talouteen. Demokraattisesti oikeutettu talous ei siten ole vain ulkoapäin annettu tosiasia, johon ihmisten on sopeuduttava, vaan ihmisten itsensä rakentama ja hyväksymä toimintaympäristö.

Hyvä talous kertoo, mikä nykyisessä talouspolitiikassa on ideologiaa, mutta myös sen, miten tästä päästäisiin eteenpäin. Kirja on osa Vasemmistofoorumin laajaa tutkimushanketta.

Teppo Eskelinen on tehnyt väitöskirjansa yhteiskuntafilosofiasta ja kirjoittanut useita talousaiheita käsitteleviä kirjoja ja tieteellisiä artikkeleita. Ville-Pekka Sorsa on esitelmöinyt ja julkaissut talousmaantieteen kysymyksistä laajasti.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäTeppo Eskelinen
Muut tekijätVille-Pekka Sorsa
Teoksen nimiHyvä talous
SKUP-HYVA-CA099D
Avainsanatdemokratia, talouspolitiikka, rahoitusmarkkinat, arvot, etiikka, talousteoriat, hyvät käytännöt, hyveet, arvottaminen, ohjelmat (suunnitelmat)
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja