Terttu Levonen : Täysillä eteenpäin! : suuret ikäluokat uuden edessä
Muistatko Peggy Leen laulun: "Tässäkö kaikki olikin"" Kauhisteletko nopeasti ohi kiitäneitä vuosia
ja mietitkö, onko myöhäistä muuttaa elämän suuntaan, alkaa jotakin uutta? Et ole tuntoinesi yksin,
sillä kanssasi toiseen aikuisuuteen matkaa puoli miljoonaa vuosina 1945-50 syntynyttä suomalaista.
Näillä "Vesimiehen aikalaisilla" on edessään ikääntymisen haaste, mutta myös mahdollisuus
muutokseen, henkiseen kasvuun ja eheyteen. Kun elämän entiset käsikirjoitukset eivät enää päde,
tarvitaan uusia askelmerkkejä. Parasta tarttua asiaan heti, sillä "sitten" on NYT! Elämänpelin
toisella puoliajalla muut eivät jaa sinulle palkintoja. Voitto tai tappio riippuu itsestä.
Täysillä eteenpäin! on innostavasti kirjoitettu. Kirja tarjoaa lukijalle uudenlaisen otteen
ajankäytöstä, itsensä kohtaamisesta ja tulevaisuudesta. Se rohkaisee etenkin uuden edessä olevia
suuria ikäluokkia päivittämään ikääntymiseen liittyviä asenteitaan ja kaihtamaan kielteisiä
uskomuksia. Ja kehottaa paikoin myös huumorinpilke silmäkulmassa siirtymään luottavaisesti
täysillä eteenpäin!
Toimittaja, yhteiskuntatieteiden maisteri Terttu Levonen on kolmikymmenvuotisen uransa aikana
työskennellyt mm. Ruotsin radiossa, MTV:n Tukholman ja Aamulehden ja BBC:n Brysselin
kirjeenvaihtajana. Hän on tehnyt myös Yleisradiolle lukuisia ohjelmia ja dokumentteja mm. EU-
politiikasta, yhteiskunnallisista kysymyksistä, kulttuurista ja matkailusta. Ikääntymisteemasta Terttu
Levonen kiinnostui vuonna 1993 raportoidessaan Euroopan unionin senioreille omistetusta
teemavuodesta. Suomeen palattuaan hän kirjoitti ikääntymisestä kirjan Ikä karttuu - elämä jatkuu.
Sittemmin hän on käsitellyt ikääntymistä laajasti eri näkökulmista lehtiartikkeleissaan, radio-
ohjelmissaan ja seminaareissa.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Terttu Levonen |
Teoksen nimi | Täysillä eteenpäin! : suuret ikäluokat uuden edessä |
SKU | P-TAYS-201D28 |
Avainsanat | elämäntaito, ikääntyminen, suuret ikäluokat, ikäsyrjintä |