Teuvo Pakkala : Elsa : kuvauksia elämästä Vaaralla

Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita on kirjallisuutemme kivijalkaa. Sarjassa ilmestyy asultaan ja rakenteeltaan yhtenäisinä niteinä perusteoksia, jotka keskeisimmin ovat rakentaneet kirjallisuuttamme, tietoisuutta itsestämme ja siitä maailmasta, jossa elämme.

Teuvo Pakkalan (1862–1925) romaani Elsa ilmestyi 1894, kolme vuotta edeltäjänsä, Vaaralla-romaanin jälkeen, ja sekin on kuvausta elämästä Kakaravaaraksi sanotussa, pienten ihmisten asuttamassa kaupunginosassa. Monet romaanin henkilöt on jo tavattu edeltävissä kirjoissa: Viion Elsa, Latun Liisa, Vimparin Aapo ja monet muut. Elsa ei kuitenkaan edeltäjiänsä tavoin ole kollektiivinen romaani vaan keskeisimmältä tarkkavaistoisesti rakennettu kuvausta rikasta tunteista, elämyksistä, psyykkisistä mielenliikoin Elsa: murkutamaton kainuus lapsuus, epätoivainen rakastuminen laps, hälyisät tunnelmat, parimielasat isos jouka, ei ole täälläismikään vieras, jos hän antuleeksi sanottu eri myönnä hairahdustaan.

Pakkalaa on totuttu pitämään realistina, mutta hänen asemansa on ongelmallisempi. Mervi Kantokorpi kirjoittaa romaanin johdannossa: "Elsa on romaani kahden periodin rajalla. Se katsoo realismiin kertoessaan tarinan aviottoman lapsen synnyttävästä nuoresta naisesta ... Toisella suunnalla on vuosisadanvaihde ja uusromanttiseksi luonnehdittu ajanjakso. Sen ajatusmaailmoihin romaani t ähtää kertomalla ruman tarinansa rinnalla satuja, unia ja subjektiivisia kuvitelmia."