Teuvo V. Riikonen : Pahojen paikkojen papit
23,90 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-PAHO-60778C

Teuvo V. Riikonen tarkastelee suomalaisia sotilaspappeja rauhanturvaoperaatioissa omakohtaisten kokemusten ja laajan haastatteluaineiston pohjalta.
2026 tulee kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun ensimmäiset suomalaiset rauhanturvaajat lähtivät Lähi-itään turvaamaan rauhaa. Sen jälkeen yli 55000 suomalaista on osallistunut tehtäviin eri puolilla maailmaa.
Alusta asti heidän joukossaan on ollut myös sotilaspappeja, jotka ovat olleet paitsi tukemassa muita myös itse kohdanneet samat haastavat olosuhteet.
Teuvo V. Riikonen on ollut neljä kertaa mukana turvaamassa rauhaa, ensin sotilasdiakonina ja myöhemmin sotilaspastorina.
Tätä kirjaa varten hän on haastatellut operaatioihin osallistuneita rauhanturvaajia sekä kollegoitaan. Hän on myös perehtynyt laajasti aiheesta kertovaan kirjallisuuteen, tutkimuksiin sekä muuhun aineistoon.
Kaiken pohjana on kuitenkin omakohtainen kokemus pahoista paikoista niin Afganistanissa, Israelissa, Libanonissa kuin Syyriassakin.
Teuvo V. Riikonen on mikkeliläinen kirjailija, ja tämä on hänen 43. teoksensa. Pahojen paikkojen papit on hänen kolmas rauhanturvaamista ja kriisien hallintaa koskeva kirjansa.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Teuvo V. Riikonen |
| Teoksen nimi | Pahojen paikkojen papit |
| SKU | P-PAHO-60778C |
| Avainsanat | sotilaspapit, sotilaspapisto, pappi, papit, rauhanturvaajat, rauhanturvaaminen, rauhanturvajoukot, Afganistan, Israel, Syyria, Libanon, maanpuolustus, sotilaspastorit, sotilasdiakoni, diakonit |