Timo Airaksinen : Saasta : filosofinen johdatus jätteen todellisuuteen
Alkaen 10,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-SAAS-CD7336

Timo Airaksisen teos tarkastelee jätettä filosofisesta näkökulmasta, herättäen ajatuksia ympäristön pilaantumisen, ilmasto-ongelmien ja kulttuurisen suhtautumisemme roskan todellisuuteen.
SAASTA on aiheena on ajankohtainen, koska ympäristön pilaantuminen ja ilmasto-ongelmat ovat kaikkien huulilla. Populaarifilosofinen pohdinta jätteestä on kuitenkin ollut viime aikoina vähäistä. Timo Airaksinen korjaa tilanteen ja ottaa Saasta-teoksessaan jätteen haltuun sen konkreettisimmista muodoista systeemeihin ja vertauskuviin asti.
Jätteen inhoittava perusmuoto on ihmisloute. Tästä edetään kohti tavaroita jätteitä, kaikki kun päätyy ennen pitkää kaatopaikalle. Sota on poikkeuksellisen tehokas tapa muuttaa maallinen tavara jätteeksi, mutta sota jauhaa saastaksi aivan kaiken, myös itse ihmisen. Airaksinen nostaa esiin meidän kaksijakoisen suhtautumisemme jätteeseen. Saasta inhottaa mutta oudolla tavalla myös kiehtoo. Jäte onkin kulttuurisesti määrittynyt. Meidän saastamme voi olla meille muuta arvokasta ja päinvastoin.
Saasta jäätran kuitenkin aina taka, sillä se käännetään selki. Juurik siksi asiasta pitää puhua. Airaksinen sanoo, ja tekee työnsä kiitettävästi. Hän puhuu saastasta sen omilla nimillä ilman kaunistelua, sillä huolestuneen kansalaisen on paras kyetä kohtaamaan likainenkin totuus.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Timo Airaksinen |
| Teoksen nimi | Saasta : filosofinen johdatus jätteen todellisuuteen |
| SKU | P-SAAS-CD7336 |
| Avainsanat | filosofia, jätteet, saasteet, romu |