Timo Kalevi Forss : Mitä on punk?

Tutustu punkin perusajatuksiin ja kapinan henkeen hauskasti ja helposti lähestyttävästi. Tämä kirja avaa tee se itse -asennetta ja punkkulttuuria lapsille ymmärrettävällä tavalla.
Kenelle: Lapsille, jotka ovat kiinnostuneita musiikista ja punkkulttuurista.
Monet alkuperäiset punkkarit lähestyvät jo eläkeikää. Heillä on lapsia ja lapsenlapsia. Punk on tullut jäädäkseen suomalaiseen kulttuuriin, mutta siitä ei ole juurikaan kirjoitettu lapsille. Nyt on tullut aika korjata tämä puute. Mitä on punk? on lapsille suunnattu tietokirja. Kirja kertoo lapsiystävällisesti, mitä vuonna 1977 syntynyt punkrock on. Punkin ideologiaan kuuluu kapina turhia sääntöjä vastaan. Punkkarit ottavat ohjat omiin käsiinsä tee se itse -periaatteen mukaisesti. Kuka tahansa saattaa perustaa bändin tai pienlehden. Kaikki saavat piirtää, laulaa, soittaa, tanssia, kirjoittaa tai ilmaista itseään. Tämä punkin perusajatus toimii myös osallistavana lastenkirjan aiheena: tarkoitus on saada myös lapsi toimimaan omaehtoisesti. Punk on hauskaa!
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Timo Kalevi Forss |
Muut tekijät | Aiju Salminen |
Muut tekijät | Kuvittaja: Aiju Salminen |
Teoksen nimi | Mitä on punk? |
SKU | P-MITA-3A8D6A |