Timo Soukola : Sallitun riskinoton rajat : STS-pankki ja sen edeltäjä 1980-1992
Alkaen 21,50 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
1007644

Timo Soukolan teos valottaa STS-pankin historian dramatiikkaa ja sen vaikuttavaa roolia suomalaisessa pankkikentässä, erityisesti 1990-luvun laman myllerryksessä. Kirja tarjoaa näkökulmia pankin kasvuun, muutoksiin ja lopulta sen kohtalokkaisiin tapahtumiin.
Helsingin Työväen Säästöpankin perustamisesta tulee vuonna 2009 kuluneeksi 100 vuotta. Palkansaajasäätiö julkaisee Kellastupa Oy:n kustantamana liikepankiksi vuonna 1990 muuttuneen STS-pankin loppuvaiheiden historian, joka samalla on suoraa jatkoa Suomen Työväen Säästöpankin kahteen aiemmin julkaistuun historiateokseen.
STS ehti toimia liikepankkina alle kolme vuotta. 1990-luvun alun lama pyyhkäisi pankkikartalta myös tämän työväenpankin, jonka liiketoiminta myytiin Kansallis-Osake-Pankille marraskuussa 1992. Sallitun riskinoton rajat on kertomus STS:n pakkofuusioon päättyneestä uudistushankkeesta sekä sen kohutuista jälkiselvittelyistä.
STS ehti toimia liikepankkina alle kolme vuotta. 1990-luvun alun lama pyyhkäisi pankkikartalta myös tämän työväenpankin, jonka liiketoiminta myytiin Kansallis-Osake-Pankille marraskuussa 1992. Sallitun riskinoton rajat on kertomus STS:n pakkofuusioon päättyneestä uudistushankkeesta sekä sen kohutuista jälkiselvittelyistä.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Timo Soukola |
| Teoksen nimi | Sallitun riskinoton rajat : STS-pankki ja sen edeltäjä 1980-1992 |
| Sijainti | Paikallisvarasto Lähetetään seuraavana arkipäivänä |
| Kustantaja | Kellastupa |
| Painovuosi | 2008 |
| Painos | 1 |
| Sidonta | Sidottu kansipaperein (kovakantinen) |
| Sivumäärä | 607 |
| Kieli | suomi |
| ISBN | 9789525787030 |
| Kunto | Erinomainen (K4) |
| Kansipaperin kunto | Pientä kulumaa |
| SKU | 1007644 |
| Korkeus (mm) | 260 |
| Syvyys (mm) | 200 |
| Paksuus (mm) | 48 |
| Paino (g) | 2086 |
| Verokanta | ALV 14 % |
| Avainsanat | historiikit, pankit, säästöpankit, liikepankit |
