Toivo Lassila : Jyväskylän uusi kappelikirkko : kaksiosainen, draamamuotoon kirjoitettu puolidokumentti
Alkaen 4,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-JYVA-B3CBBB

Jyväskylän uuden kappelikirkon rakentamisen vaiheet 1770-luvulla heräävät eloon draamamuotoisessa puolidokumentissa, joka antaa kiinnostavan näkökulman aikakauden sisämaan arkeen ja yhteiskunnallisiin neuvotteluihin.
Draamamuotoon kirjoitettu puolidokumentti kertoo Jyväskylän uuden kappelikirkon syntyvaiheista 1774–75. Papiston edustajien, talonpoikien ja kirkonrakentajan yhteinen neuvonpito kirkon rakentamiseen liittyvistä kiperistä kysymyksistä on rekonstruoitu asiakirjojen ja tapainkuvausten perusteella. Samalla valaistaan kirkkoriitojen soveltamista mm. salakuuntelu- ja virkamiesten hurskastelutapauksessa. Draaman myötä kehittyy luotettava ja kiintoisa kuva yleisemminkin 1770-luvun elämästä sisämaassa.
Kirjoittaja on historianharrastaja, joka on toiminut eläkkeelle siirtymiseensä saakka johtavana toimihenkilönä maamme suurteollisuudessa. Hän on aikoinaan voittanut Tampereen yliopiston draamastudion järjestämän kirjoituskilpailun aiheesta 'Mikä on parasta, mikä heikointa suomalaisessa teatterissa?'

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Toivo Lassila |
| Teoksen nimi | Jyväskylän uusi kappelikirkko : kaksiosainen, draamamuotoon kirjoitettu puolidokumentti |
| SKU | P-JYVA-B3CBBB |