Toivo Pekkanen : Inkerin romaani

Alkaen 9,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-INKE-FF277B
Katso kaikki vaihtoehdot

Ennen julkaisematon romaani Inkerin kansan raskaista vaiheista Pekkasen jatkosodan aikana kirjoittama romaani kuvaa inkeriläisten dramaattisia vaiheita Venäjän vallankumouksen vuosina, jolloin punaiset ja valkoiset joukot vuorotellen valtasivat maata. Romaanissa kuvataan myös 1920-luvun loppua, maan kollektivisointia ja uskonnollisia vainoja. Tarinan pääosassa on talonpoikaisperheen poika Juhana Korpolainen, jonka isän bolshevikit ovat surmanneet. Juhanan veli Martti on taistellut valkoisten joukoissa, ja punaisten puolella taistellutta Juhanaa aletaan epäillä tämän piilottamisesta. Juhanan vaiheita seuratessaan Pekkanen onnistuu väkevällä tavalla eläytymään pienen ihmisen osaan historian myllerryksessä, tulevaisuudettomassa maailmassa. "Inkerin romaani on käärö lattialankun alta, se on Inkerin historiaa, Suomen historiaa, Pekkanen vastaa historian aitiosta kysymyksiin eduskunnan kyselytunnilta" (Matti Mäkelä).

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäToivo Pekkanen
Teoksen nimiInkerin romaani
SKUP-INKE-FF277B
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja