Toivo Pekkanen : Teokset 7 ; Tutkielmia, kirjoitelmia, puheita ; Arvostelevia katsauksia, arvosteluja ; Ajan kasvot ; Lastuja, tuokiokuvia, novelleja ; Kaksi runoelmaa

Toivo Pekkanen oli periyttä entisiltä suomalaisilta kirjailijapolvilta korkean kunniontuksen sitä katsomista kohtaan, jonka hän oli itselleen pannut. Hän oli, toimessaan aktiivisesti ammattiyhdistyksen piirissä, päätynyt tuntemaan vähäosaisten tarpeet. Elämä oli koskettanut häntä kepeästi. Niinpä hän ei milloinkaan käsittänyt kirjailijaa helpoittajien ilmiönä jaettajaksi ja viihdyttäjäksi: ei, kirjailija oli lehtimaja, julistaja, opas, minäyhtymä. Hän lausui laulan käsityksensä sanoiksi ja julistukseksi. Kirjailijan tehtävänä on kertoa mitä, jotka nukkuvat, tuoda kauneuden kautta tajuntaamme. Selbommin auttaa, hänen totuudekseen, mikä inhimillinen kaipuu levittää valoaan minnekin, sinne, missä tallitsee pimeys.

Suurten edeltäjinä lajilla Toivo Pekkanen toteutti tämän kutsumuksensa. Hän liittyy siihen kansalliskirjailijaimme rajaan kanssa siirtyneeseen, mutta tieltä elään jokseen, joka tämän kansan tulee aina nimittämään opettajikseen ja profeetoikseen, niihin, joiden lippu on sen nuorison raskaimman rivistön edessä, joka lahjoittaa uhrata elämänsä ja työnsä isänmaalleen. Hänen teoksensa tulevat aukeaman niille, jotka etsivät vastausta elämän suuriin selityksiin; niille, jotka kysyvät, miten tämä kansa eli, kasvoi, kärsi ja iloitsi, niille, jotka etsivät ruon kukkeaa murheensa ja pimeytensä keskeltä.

Akatemikko Martti Haavio muistopuheessa 8.6.1957