Tom Griffiths & Kimmo Pietiläinen : Ajattelun lait
45,80 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-AJAT-AD3761
Tämä teos tarkastelee, miten matematiikka kuvaa tapojamme ajatella. Tarina alkaa kolmesataa vuotta sitten ja etenee kolmen vaiheen kautta nykyhetkeen ja tekoälyyn.
Ajattelun tutkimuksen ensimmäinen vaihe perustui logiikkaan, sääntöihin ja symboleihin. Siitä tutkimus eteni neuroverkkoihin ja lopulta todennäköisyyteen ja tilastoihin. Yhdessä ne muodostavat modernin kognitiotieteen.
Tulos: ihminen on onnistunut rakentamaan koneita, jotka toteuttavat joitakin ajattelun piirteitä. Ihmisen ja koneen ajattelu ovat kuitenkin edelleen erilaisia.
Suuri ongelma on esimerkiksi se, miksi ihminen oppii pienestä aineistosta, mutta kone tarvitsee saman asian oppimiseen 5000 kertaa suuremman aineiston.
Tom Griffiths on Princeton Universityn tekoälylaboratorion johtaja.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Tom Griffiths & Kimmo Pietiläinen |
| Teoksen nimi | Ajattelun lait |
| SKU | P-AJAT-AD3761 |
| Avainsanat | tekoäly, kielitiede, analyyttinen filosofia, kognitiotiede, kognitio, matematiikka, tietojenkäsittelytieteet, neurotiede, psykologia, logiikka |