Tom Percival : Täydellinen Taavi

Täydellinen Taavi kutsuu pohtimaan oman ainutlaatuisuuden ja itsensä hyväksymisen tärkeyttä hienovaraisen ja visuaalisesti vaikuttavan tarinan kautta.
Kenelle: Ala-asteikäisille lapsille, jotka ovat kiinnostuneita erilaisuudesta ja itsensä hyväksymisestä.
Taavi on aina ollut ihan tavallinen. Kunnes eräänä päivänä hänelle kasvaa siivet!
Aluksi siivillä lentäminen on järisyttävän hauskaa. Mutta pian Taavi alkaa miettiä, mitä muut mahtavat ajatella erikoisista siivistä. Taavi päättää piilottaa ne ison takin alle ja yrittää unohtaa koko asian. Piilottelu tekee kuitenkin kaikesta ikävää ja hankalaa. Miten Taavi uskaltaisi näyttää muille totuuden ja olla rohkeasti oma itsensä - täydellinen Taavi?
Täydellinen Taavi on ylistetty ja innostava kirja erilaisuudesta sekä itsensä arvostamisesta. Kuvituksessa taidokkaasti käytetyt värit korostavat lempeää ja koskettavaa tarinaa.
Tom Percival on kirjailija, taitelija, videotuottaja ja muusikko, joka sekä kirjoittaa että kuvittaa lastenkirjansa. Hän on julkaissut useita palkittuja teoksia.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Tom Percival |
Muut tekijät | Kääntänyt: Raija Rintamäki |
Teoksen nimi | Täydellinen Taavi |
Alkuteos | Perfectly Norman |
SKU | P-TAYD-41B041 |