Toni Luoma : Herran sanan salaisuudet Osa 1

Herran sanan salaisuudet Osa 1 syventyy suomalaisten sanojen hengellisiin tulkintoihin ja niiden merkitykseen elämän tarinassa. Lähesty Jumalan sanoman mysteerejä ainutlaatuisesta näkökulmasta.
Kirja sisältää tulkintoja suomalaisista sanoista. Isä Jumala on sanoillaan kertonut tarinaa meille. Nyt ensimmäistä kertaa tämä tarina paljastetaan meille ihmisille. Tarina etenee tulkinta tulkinnalta, sana sanalta. Jopa niin, että tulkinnoissa kerrotaan minun, kirjoittanajn elämästä. Ihan niinkuin olisi tarkoitettu, että juuri minä kerron tämän tarinan. Ota askel sanojen ihmeiden maailmaan, niin että annat sanojen lahjan tulla elämääsi niitä lukemalla.
Tulkinnoissani selkeästi kerrotaan omasta elämästäni. Onko niin että on tarkoitettu, että juuri minä kirjoittaisin tämän kirjan vai onko, niin että minä vain olen elänyt sanan mukaan.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Toni Luoma |
Teoksen nimi | Herran sanan salaisuudet Osa 1 |
Avainsanat | kristinusko, Jumala, Jeesus, Kristus, Raamattu |