Touko Perko : Haastaja Saksasta 1918 - von der Goltz ja Mannerheim

Takakansi

Saksalaiskenraali Rüdiger von der Goltzilla oli hallitseva rooli vuoden 1918 Suomessa: ensin kapinan kukistamisessa ja Mannerheimin syrjäyttämisessä, sitten Saksan poliittisen ja sotilaallisen vallan varmistamisessa Venäjän suuntaan.

Punainen tappio varmistui siinä vaiheessa, kun vapaahera Mannerheimin sai rinnalleen kreivi von der Goltzin. Kenraalien perus­tehtävä olisi jo paljon samaa: kukistaa kapinaan nousseet punaiset ja Etelä-Suomen vapauttaja. Mannerheimin osa oli profiloitua pohjoisemmankin Suomen vapauttajana. Kenraalien suhdetta sävytti kilpailu. Kun saksalaiset nousivat maihin ja etenivät Etelä-Suomessa, von der Goltz oli joutunut Mannerheimin toimesta voan pystyi käymään oman sotansa. Myöskään Mannerheim ei hakenut yhteistyötä, kun ei halunnut jakaa kunniaa. Mannerheim kutsui kilpakumppaniaan "poliittiseksi kenraaliksi", von der Goltz puolestaan piti Mannerheimiä "operettikenraalina".

Globaalisti ajatteleville aatelismiehille sota ei ollut kapina eikä vapaussota, vaan osa suurta, jossa ratkastiin bolsevismin ja heidän omien keisrinkuntien, Venäjän ja Saksan, kohtalo.

Kun valkoiset ajoivat bolsevit valloille tuolia 1919, Mannerheim Suomea valtionhoitajana, kun der Goltz saksalaisena komentajana Baltiassa.

Valkoisen Suomen historia voi ollut vähättelyt Saksan roolia vuoden 1918 Suomessa. Haastaja Saksasta korostaa sodan isoa kuvaa ja nostaa ratkaisijaksi Saksan kokonaispanoksen, johon kuuluvat niin jääkärien koulutus, Brest-Litovskin rauhanpumoukset kuin von der Goltzin sotatoimetkin.

Esittely

Sisällissodassa 1918 valkoisilla oli kaksi kokenutta ylipäällikköä, vapaaherra Gustaf Mannerheim ja kreivi Rüdiger von der Goltz. Kenraalien perustehtävissä oli paljon samaa: kukistaa kapinaan nousseet punaiset ja estää bolševismin leviäminen Suomeen. Kreivin ensisijainen tehtävä oli hankkia Saksalle luja jalansija Suomessa ja Itämerellä. Voittojensa myötä hänestä tuli ”pelastajakreivi”, Etelä-Suomen vapauttaja. Mannerheimin osa oli profiloitua pohjoisemman Suomen vapauttajana.

Kenraalien suhde oli kilpailun sävyttämä. Saksalaisille oli tärkeintä varmistaa, ettei von der Goltz joutunut Mannerheimin komentoon, ja kun se onnistui siirtämällä maihinnousu Porista Hankoon, kreivi pystyi käymään oman sotansa. Myöskään Mannerheimilla ei ollut halua yhteistyöhön. Hän ei halunnut jakaa kunniaa voitoista, eikä yhteistyö entisen viholliskenraalin kanssa muutenkaan houkutellut.

Mannerheim ei arvioinut von der Goltzia sotilaana, mutta moitti tätä ”poliittiseksi kenraaliksi”, jollainen hän itsekin oli. Sen sijaan von der Goltzin arvio Mannerheimin taidoista oli murskaava: tämä oli korea ja korostetun aristokraattisesti käyttäytynyt ”operettikenraali”.

Globaalisti ajatteleville aatelismiehille sota ei ollut kapina eikä vapaussota vaan osa suursotaa, jossa ratkaistiin bolševismin ja heidän omien keisarikuntiensa kohtalo. Molemmat ajoivat bolševismin tuhoa vielä 1919, Mannerheim Suomen valtionhoitajana, von der Goltz saksalaisena komentajana Latviassa.

Valkoisen Suomen kirjallisuus on vähätellyt Saksan roolia. Haastaja Saksasta nostaa von der Goltzin sodan toiseksi ratkaisijaksi.

Dosentti Touko Perko on kirjoittanut aiemmin elämäkerran nobelisti A. I. Virtasesta (Mies, liekki ja unelma, Otava 2015).