Tuija Lehtinen : Vaniljasyndrooma
Alkaen 6,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-VANI-A320AF

Tuija Lehtisen "Vaniljasyndrooma" tarkastelee kasvamista, erilaisuuden kokemista ja itsensä löytämistä perheen ja ympäristön odotusten keskellä. Kirja nostaa esiin paineet olla aina kunnollinen, vaikka kaipuu omannäköiseen elämään kasvaa vahvemmaksi.
Kenelle: Nuorille
Takakansi
Mun molemmat vanhemmat oli opettajia ja sen lisäksi matemaattisia neroja. Biologian sääntöjen mukaan mun olisi pitänyt periä jotain niiden ominaisuuksia, mutta mä en tullut kumpaankaan. Sitä mun äiti ei suostunut tunnustamaan, se tahtoi väkipakolla musta uuden Einsteinin ja koko mun lapsuus oli täynnä päässälaskutehtäviä. Siinä sivussa musta kasvoi Milli Mallikelpoinen, sillä äidillä oli myös hyvin vankat käsitykset siitä mitä lapsen kasvatukseen kuului. Mä olin silti kutakuinkin tyytyväinen elämääni, vaikka olin paksu, tavallinen, kiltti ja matikassa tyhmä. Mua ei edes suuremmin säväyttänyt se, että äiti lähetti mut naapurikaupunkiin lukioon saamaan parempaa opetusta kuin kotipuolessa oli tarjolla. Se ei tuntunut mitenkään suurelta seikkailulta. Kunnes mä ykskaks koin herätyksen. Petteri Punakouratalo, mun pahin vihollinen sen sanoi: Mä kärsin vaniljasyndroomasta josta olí hyvin vaikea parantua. Mä aloin kopioida, mutta mä olin syvällä vaniljassa. Vasta kun mä tapasin aidon wannabinin, menin käänteisen otonpojan, mä rupesin käsittämään asioita.Esittely
Oivaltava, hauska ja todenmakuinen nuortenromaani Millistä, joka on lähes upoksissa vaniljaan* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Tuija Lehtinen |
| Teoksen nimi | Vaniljasyndrooma |
| SKU | P-VANI-A320AF |
