Tuula Sandström : Weeti yökoulussa

Yökoulun jännittävä yö vie Weetin ja hänen luokkatoverinsa koettelemaan pelkojaan yllättävien tapahtumien keskellä. Opettajan erikoiset suunnitelmat muuttuvat vauhdikkaaksi seikkailuksi, kun kaikki ei menekään täysin suunnitellusti.
Kenelle: 7–10-vuotiaille lapsille
Takakansi
Weeti odottaa koulun pihalla Tuomasta ja Kaisa, Miinaa ja Riinaa sekä kiusanhengki-Rampea. On alkamassa yökoulu, jonka aikana tokaluokkalaisten on tarkoitus voittaa pahimmat pelkonsa. Uudella opettajalla tosin on erikoiset menetelmät. Korkeanpaikankammoa hän hoidattaa jumppasalissa siihen asti, kunnes Tuomas nyrjäyttää nilkkansa. Hassumminkin voisi käydä, opettaja toteaa eikä tiedäkään, kuinka oikeassa onkaan. Tilanne karkaa välittömästi käsistä, kun opettaja lähtee viemään Tuomasta sairaalaan. Sekasortoa syventää pari outoa ylästievierasta, ja kohta ovat yökoululaiset pahassa pinteessä.WERNERI on helppolukuinen ja runsaasti kuvitettu kirjasarja 7-10-vuotiaille.
Esittely
"Miksi ihmeessä kahdeksanvuotiaan pitää olla yötä poissa kotoa, ja vielä perjantai-iltana"" ihmettelee tokaluokkalainen Weeti. Uusi opettaja haluaa auttaa lapsia voittamaan pelkonsa ja järjestää yökoulun. Muuta järjestystä ei sinä yönä juuri olekaan. Jättiläiskäärme, Kuritushuone, poliisit ja palokunta ovat vain osa yön tapahtumia.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Tuula Sandström |
| Muut tekijät | Jukka Lemmetty |
| Teoksen nimi | Weeti yökoulussa |
| SKU | P-WEET-62D67F |
