Tuulikki Alsta : Tiedän paikan armahan

Kuusi vuotta sitten Eija oli luvannut rakastaa Erikkiä myötä- ja vastoinkäymisissä. Kai hän rakasti vieläkin, mutta ei hän ollut arvannut, että vastoinkäymisiä olisi näin paljon. Ei hän ollut tiennyt, että opinnot jäisivät kesken ja että kotiäidin ympyrät olisivat näin ahtaat. Että hänen olisi noustava monta kertaa yössä vaihtamaan vaippaa ja pitämään kuumeista lasta sylissään. Ja että Erkillä oli itsestäänselvä oikeus nukkua yönsä rauhassa, vaihtaa valmiit ateriat, valmiiksi silitetyt paidat ja parsitut sukat.

Erkki umpeutuu työhönsä, luonnontekijöihinsä ja luonnonsuojeluun, kotitöiden osaan väsyvä Eija hautoo yöss ongelmaa ja ahdistuu. Hänellä ei ole voimakasta lomittajaa, ei omaa maailmaansa eikä tilaa johon Erkki kokee Eijan hätäisen huudon nalkuttamiseksi ja narinaksi vajoaa Eija entistä syvemmälle itsesääliin ja syytöksiin. Kunnes ollaan tilanteessa jossa lasten turvallisuus on uhattu.

Eijan ja Erkin tarina on tämän päivän riipaisevaa todellisuutta. Kertoessaan tämän nuoren perheen arjesta Tuulikki Alsta puuttuu tärkeään ajankohtaiseen asiaan: perheväkivaltaan, johon liian ahdas henkinen liikkumatila helposti johtaa mutta josta vain harvat uskaltavat ääneen puhua.