Unto Luukkanen : Sortavalan poika
Rautatieläisperheessä kasvanut Luukkanen (s. 1927) eli nuoruutensa kultaisten muistojen Sortavalassa ennen sotia. Kun sodan julmuus iski, koti oli jätettävä. Paluu Sortavalaan talvisodan päätyttyä oli unelmien täyttymys, kunnes nuorukainen joutui jatkosodan kauhujen keskelle. Hän jäi ainoana alaikäisenä rautateiden palvelukseen siviilien paettua kaupungista.
Opettajana elämäntyönsä tehnyt Unto Luukkanen uskaltaa muistella kipeitä kokemuksia, Sortavalan pommituksia, evakkoon joutumista ja työtä rautateillä, kun nuorukaiset joutuivat oman henkensä uhalla ruumiiden kuljettajiksi. Lopulliset hyvästit synnyttivät elämänikäisen kaipuun lapsuuden maisemiin.
Tämä ainoa laatuaan oleva henkilökohtainen dokumentti ja lähihistorian kuvaus puhuttelee kaikkia sukupolvia: yleisinhimillinen tarina rakkaudesta kotiseutuun ja sodan mielettömyydestä on Sortavalan pojan ydintä. Pakolaisuuden traumaattinen traagisuus vaikuttaa ihmisen koko loppuelämään.
Sortavalan poika on kiehtova elämäntarina arvostetusta johtajaopettajasta, jonka sydämenasioita ovat oikeudenmukaisuus, tasa-arvo sekä väkevä rakkaus Sortavalaan.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Unto Luukkanen |
Teoksen nimi | Sortavalan poika |
SKU | P-SORT-C012ED |
Avainsanat | muistelmat, luovutetut alueet, sota-aika, lapsuus, siirtoväki |