Urho Brusi : Taivaalta leijui valhe

Minä, 7. luokkalainen, kuulen luokassa opettajan ilmoituksen 30.11.1939: 'Neuvostoliitto hyökkää, sota on syttynyt. Koulunkäynti keskeytetään.'

Minämuodossa omista kokemuksistaan kirjoittava korpisoturiveteraani on jo tänä päivänä harvinaisuus. Urho Brusú kertoo kirjassaan omanikäisistään ja nuoren miehen kokemuksista Kiestingissä, Uhtualla, Rukajärvellä ja Viipurinlahdella. Brusún kertomuksia tukevat monet valokuvat, piirrokset ja kartat. Kirjassa sodanaikaiset tapahtumat ja nykypäivä kohtaavat toisensa.

Meidät opastetaan tulikohtaan, ja yhdysduunan alkupäässä minulle sanotaan: 'Tuolta löytyy konekivääri, kiinnitä siihen lippaasi, komennus mars matalaan, yksikön oik o ja pitäkää(t) kivää(ri)enne!' Konekiväärin päällä istuskelee taisteluasemiinsa vetäytynyt kiväärivarainen. Koulupolkakorpraalin ensimmäinen kosketus etulinjaan jää tarkasti mieleen. Tunne siitä, että vihollinen on lyhyen aseimen ja kokenein taistelijoineen lähellä, on väkevä. Tämä on uutta. Tunnelma on merkillinen. Pakkanen. Lunta polviin ja upottavia kinoksia lepäävillä pelloilla. Luonto herää aitoudessaan, rämpsyttävät rahvasta. Ajatus rauhallisuudesta on tietyistä hetkistä poissa, pidämme pitkän yhdysduunan hiljaisuutta kulke. Tuon ampumaväylän maisemaa. 'Lasketudun alas korsuun syvälle maan syliin ja avaan laitsien oven. Kirkas petroleum sodium hälkää ja häikäisee. Kourallinen aistipäässä miehiä, osa istulillaan, osa loikoilee laverilla. Lämpö hyväksoinissa. Ovella on, hämillinen, pitäisikö ilmoittautua sotilaspäällikölle? En edes yhdistä henkilöt nimiin, mutta kohta yksi ulpalaantinen nousee ja ojentaa kätensä. 'Sinä olet varmaan Urho Brusú,' niin vänrikä kertoo, 'ja minä olen tämän ryhmän johtaja.'