Ursula Pohjolan-Pirhonen : Kuninkaan perintö

Hontelo nuori kruununperijä juoksee pitkässä yöpaitassaan kuninkaallinnan pimeitä käytäviä, hakeutuu valtaistuinsaliin. Hän kiipeää valtaistumelle ja tietää tarkoin ketä nyt esittää: hän on olevinaan Kaarle XII, sankarikuningas, valloittaja. Koko maailma on kerran polvistuva hänen jalkojensa juureen. Ja Kustaa Aadolf nauraa, nauraa niin että kolkot seinät kajahtelevat. Sitten hän äkkiä, pelästyneenä vaikenee. Kuinka – miksi nauru toi mieleen hänen setänsä, Tanskan Kristianin? – Kuningas Kristian oli mielipuoli.

Tuleva kuningas tuntee olonsa usein yksinäiseksi, sillä hänellä ei ole yhtään uskollista ystävää. Ei sellaista kuin Armfelt, joka hänen isänsä Pohjolan Aurinkokuninkaan traagisen kuoleman jälkeen harhailee maanpakolaisena Euroopan ruhtinashoveissa julistaen Ruotsin katoavaa suuruutta ja uhkaavasti rakastetustaan Magdaleena Rudenschöldistä. Tosin Kustaa Aadolfillakin on suomalainen ystävänsä, sissivanhus Reuterholm, vaikka hän on epäluotettava mies, jonka sanotaan manaavan heitä, joita suutelee. Armfelt on jo näkevinään, miten Ruotsin kuningaskruunu kallistuu venäläiselle perijättärille. Ja hän päättää toimia. Ensimmäinen siirto uhkarohkeassa pelissä on kirje Venäjän ylpeälle Katariinalle...