Uskonto ja maailmanpolitiikka
15,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-USKO-2D4EE9

Uskonnolla on merkittävä asema maailmanpolitiikassa, ja sen vaikutukset näkyvät niin kansallisessa politiikassa kuin kansainvälisissä suhteissa. Teos avaa ajankohtaisten poliittisten tapahtumien uskonnollisia ulottuvuuksia eri puolilla maailmaa.
Takakansi
Uskonto on yhteiskunnallisesti ja poliittisesti merkittävä tekijä kaikkialla maailmassa, ja maailmanpolitiikkaa onkin mahdotonta ymmärtää huomioimatta uskontojen roolia. Uskonto pysyttelee suurten tapahtumien ytimessä, vaikka globalisaation, poliittisen liberalismin sekä teknologian kehityksen ennustettiin jo aikaa sitten sysäävän sen pelkäksi yksityisasiaksi.Uskonto ja maailmanpolitiikka tarkastelee, miten uskonto vaikuttaa kansallisen politiikan kautta kansainvälisten suhteiden muotoutumiseen ja valtioiden tapoihin harjoittaa ulkopolitiikkaa. Samalla se osoittaa, että uskonnollis-poliittista ääri-ajattelua esiintyy kaikissa uskontoperinteissä.
Teoksessa liikutaan ympäri maailman ja selvitetään ajankohtaisten tapahtumien uskonnollisia ulottuvuuksia Balkanilta Brasiliaan ja Saudi-Arabiasta Sudaniin. Esimerkiksi kun Yhdysvaltain ja Venäjän presidentit ottavat mittaa toisistaan, vastakkain ovat paitsi maailman suurimpien ydinasevaltojen johtajat myös kahden kristillis-konservatiivisia arvoja puolustavan kansakunnan keulakuvat.
Esittely
Uskonto on yhteiskunnallisesti ja poliittisesti merkittävä tekijä kaikkialla maailmassa: maailmanpolitiikkaa on mahdotonta ymmärtää huomioimatta uskontojen roolia eri maissa. Uskonto pysyttelee suurten tapahtumien keskiössä, vaikka taloudellisen globalisaation, poliittisen liberalismin leviämisen sekä teknologian kehittymisen ennustettiin sysäävän sen pelkäksi yksityisasiaksi.Uskonto ja maailmanpolitiikka tarkastelee, miten uskonto vaikuttaa kansallisen politiikan kautta kansainvälisten suhteiden muotoutumiseen ja valtioiden tapoihin harjoittaa ulkopolitiikkaa. Samalla se avaa uskontojen kytköksiä konflikteihin ja niiden sisäistä moninaisuutta maailmanpolitiikan muovaajana sekä osoittaa, että uskonnollis-poliittista ääriajattelua esiintyy kaikissa uskontoperinteissä.
Teoksessa liikutaan ympäri maailman ja selvitetään ajankohtaisten poliittisten tapahtumien uskonnollisia ulottuvuuksia Balkanilta Burmaan ja Saudi-Arabiasta Sudaniin. Kun Yhdysvaltain ja Venäjän presidentit ottavat mittaa toisistaan, vastakkain ovat paitsi maailman suurimpien ydinasevaltojen myös itseään maailman kristittyjen ja konservatiivisten arvojen puolustajana pitävien kansakuntien johtohahmot
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Muut tekijät | Toimittanut: Heikki Pesonen, Tuula Sakaranaho ja Sini Paukkunen |
| Teoksen nimi | Uskonto ja maailmanpolitiikka |
| SKU | P-USKO-2D4EE9 |
| Avainsanat | kansainväliset suhteet, politiikka, islam, uskonnot, buddhalaisuus, kristinusko, kansainvälinen politiikka, kansallinen identiteetti, konfliktit, rauhantyö, nationalismi, dialogi, uskonto (uskominen) |
