Venla Saalo : Kukkia maan alla (UUDENVEROINEN)
Alkaen 14,50 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
1653614

Venla Saalon "Kukkia maan alla" on Berliiniin ja Saksan sekä Puolan rajaseudulle sijoittuva tunnelmallinen romaani juurista, etäisyyksistä ja rajojen ylittämisen vaikeudesta.
Berliiniin sijoittuva tunnelmavetoinen romaani
”Ei vain kukkia, Marianna sanoo, vaan myös neuvoja niille, jotka menettävät suuntansa maan alla. Sellaisia ihmisiä on paljon.”
Metroaseman kukkakaupan myyjä Marianna on houkuttelevien kukkien keskellä myös ihmisten tarkkailija ja kuuntelija. Oman äitinsä kuulumisia hän kuitenkin kyselee veljeltään Borysilta Puolasta asti, vaikka äiti asuu Berliinissä samassa korttelissa.
Samoilla kaduilla Weddingissä astelee avojaloin Karim. Pojan ote Amalia-äidin kädestä on vahva, mutta yhteys pätkii, kun äidin ajatukset viipyilevät jo tulevaisuudessa.
Kun äitien, lasten ja sisarusten tiet kohtaavat, syntyy tarina, joka risteilee kuin suurkaupungin metrokartta.
Kukkia maan alla sijoittuu Berliinin ohella Saksan ja Puolan rajaseudulle. Se on kertomus juurista, ihmisten välisistä etäisyyksistä ja rajan ylittämisen vaikeudesta.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Venla Saalo |
| Teoksen nimi | Kukkia maan alla |
| Sijainti | Paikallisvarasto Lähetetään seuraavana arkipäivänä |
| Kustantaja | Gummerus |
| Painovuosi | 2020 |
| Painos | 1 |
| Sidonta | Sidottu kansipaperein (kovakantinen) |
| Sivumäärä | 159 |
| Kieli | suomi |
| ISBN | 9789512418688 |
| Kunto | Uudenveroinen (K5-) |
| Kansipaperin kunto | Pienoista kulumaa reunoilla, muuten erinomainen |
| Muuta | Edessä hintalapun jäämää, takana vanha hintalappu |
| SKU | 1653614 |
| Korkeus (mm) | 195 |
| Syvyys (mm) | 136 |
| Paksuus (mm) | 17 |
| Paino (g) | 238 |
| Verokanta | ALV 13,5 % |