Vertaistuki ja kokemukseen perustuva asiantuntijuus lasten ja perheiden voimavarana

Kokemustiedon ja vertaistuen merkitys korostuu, kun lapsia, nuoria ja perheitä koskevia palveluja kehitetään moniäänisesti. Tämä teos tarkastelee asiakkaiden osallisuutta asiantuntijuuden vahvistajana.
Kenelle: Kirja sopii yhteiskunnallisista teemoista sekä lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittämisestä kiinnostuneille.
Jokaisella lapsella, nuorella ja perheellä on arvokasta kokemustietoa, jota voidaan hyödyntää myös heidän palveluissaan.
Kokemustiedon hyödyntämisellä tavoitellaan palveluiden moniäänistä kehittämistä. Tällöin palveluiden sisältöjä, tavoitteita tai toteutusta eivät määrittele vain ammattilaiset vaan myös palveluiden käyttäjät, kuten lapset, nuoret ja vanhemmat.
Kokemuksellinen tieto on myös vertaistuen ytimessä. Samankaltaisia tilanteita läpikäyneiden antama tuki on merkityksellistä etenkin silloin, kun elämässä on tapahtunut suuria muutoksia tai kriisejä. Parhaimmillaan yhteinen kokemus on voimanlähde, jonka avulla on mahdollista ymmärtää toista ihmistä ja itseään. Toisaalta kokemustiedon hyödyntämiseen ja vertaisuuteen liittyy myös vaikeita kysymyksiä ja riskejä.
Teoksessa pohditaan, mitä erityistä on asiakkaiden osallistumisessa vertaisina ja kokemusasiantuntijoina juuri lasten, nuorten ja perheiden palveluihin. Kirjan tavoitteena on synnyttää teoreettista ja käsitteellistä keskustelua, mutta myös herättää oivalluksia ja ideoita, joita voidaan soveltaa käytännön asiakastyössä ja kehittämistyössä.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Muut tekijät | Toimittanut: Kaisa Malinen, Maritta Itäpuisto, Johanna Moilanen, Johanna Kiili ja Mari Punna |
Teoksen nimi | Vertaistuki ja kokemukseen perustuva asiantuntijuus lasten ja perheiden voimavarana |
SKU | P-VERT-F82733 |