Vilho Verronen : Huutolaispoika

Isän oli helppo löytää minut, koska hän näki askelieni jäljet lumessa. Hän käski minun tulla tielle. Minä sanoin: 'En tuu, enkä lähe vierahan rekeen.' Sitten isä koetti minua maanitella puhuen: 'Ei sun vierahan talosa oo paha olla, siel saat syyä niin paljo kuin haluat hyvää ruokaa. Siellä pääset kansakouluunki, kun siellä jo kansakoulua tehää. Ja minä käyn usein teitä kattomassa.' Rupesin itkemään kauhistuneena, jos minut viedään väkisin pois outoon paikkaan. Kun en puun takaa liikkunut mihinkään, isä kahalasi luokseeni, otti minut suksilleensa ja kantoi minut pois, vaikka minä itkin ja olin jo kohta tukehtua. Myöhemmin, kun asiaa paremmin ymmärsin, huomasin, että isälläni on täytynyt olla kurjempaa kuin luulinkaan.

Vilho Verronen eli lapsuutensa 1910-luvulla, vähäosaisessa pohjamaalaisessa maanperheessä. Äidin kuoleman jälkeen Vilhosta tuli huutolaispojaksi, mutta nälkä ei silti häntä kohdannut. Työ kyllä riitti, sillä huutolaisia ottivat mielellään järjestään vain huonot talot ja laiskat isännät. Ja niin heräsi lapsi aikuisten maailmaan.